sunnuntai 20. lokakuuta 2013

Lapaskilpailun lapaset

Novitan ja Yhteishyvän lapaskilpailu on ratkennut. Siispä ajattelin, että minunkin on aika esitellä lapaset, joilla osallistuin kilpailuun.


Tähtitaivas lapaset:
Tekoaika: 27.8-2.9.2013
Ohje: omasta päästä
Kenelle: Novitan ja Yhteishyvän lapaskilpailuun
Lanka: Novita Nalle yönsininen (173) 54 g ja Novita Wool merino keltainen (271) 38 g
Puikot: Aluslapasiin 3 ja pitsilapasiin 3½
Koko: naisen
Fiilis: Näistä tuli ihan kivat.
Projekti Ravelryssa


Nämä tuli siis tehtyä siihen aikaan, kun olin innostunut tuosta helmien käytöstä neuleissa ja siksi niitä on näissä lapasissakin. Alunperin minulla ei ollut tarkoitus tuohon kilpailuun osallistua, mutta kun kiva idea lapasista tuli mieleen pari viikkoa ennen kilpailuajan loppumista, niin se oli sitten menoa. Äidin varastoista sattui löytymään sopivaa keltaista merinovillaista Woolia, jota sain käyttää näihin lapasiin sillä ehdolla, että jos voitan jotain annan osan voitostani äidille. Sopivan väriset helmet löytyivät omasta varastosta joten ainoastaan tuota yönsinistä Nallea piti ostaa kerä.


Oli aika suuri yllätys huomata, että omat lapaset olivat päässeet 10 parhaan finalistin joukkoon. Jo se riitti minulle. Varsinkin, kun jo siitä sai palkinnoksi kaksi kerää Nallea ja Novitan Helpot-lehden.


Mutta eihän tämä homma siihen jäänyt. Lapaseni sijoittuivat kolmanneksi. Siispä iso KIITOS kaikille lapasiani äänestäneille! Kolmanneksi sijoittuminen tarkoittaa paitsi sitä, että minä saan lisää lankaa palkinnoksi, myös sitä, että näiden lapasten ohje tullaan julkaisemaan ainakin Yhteishyvässä alkuvuodesta (uusimman Novitan mukaan). Eipähän minun tarvitse alkaa näille ohjetta kirjoittamaan. Se kun on mielestäni neuleiden suunnittelun tympein osa.

29 kommenttia:

  1. Onnittelut! Ja jos oikein muistan, niin taisin äänestää näitä sun lapasia :)

    VastaaPoista
  2. Onnittelut! Kauniit lapaset suunnittelitkin :)

    VastaaPoista
  3. Onnittelut kolmannesta sijasta! Nämä olivat yhdet suosikeistani, innolla siis jään odottelemaan ohjetta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kiva kuulla, että näiden ohje kiinnostaa.

      Poista
  4. Onnittelut! :) Nämä olivat minun suosikkilapaseni, äänestin niitä tietämättä, että ne olivat sinun suunnittelemasi (vaikkakin osasin sen vähän aavistaa, sillä muiden lapassuunnittelijoiden nimet eivät yhtään kuulostaneet "sinulta").

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos äänestäsi! Aika helppo se varmaan oli arvata mitkä lapasista oli minun.

      Poista
  5. Onnittelut!
    Mie äänestin just näitä ihania lapasia :)

    VastaaPoista
  6. Paljon onnea! Mitä aiot tehdä voittolangoilla? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Vielä en tiedä, mitä voittolangoilla teen, ne kun ovat kirjavia Nalle Taika lankoja. Niille on vaikeampi keksiä mallia, jonka jaksan neuloa. Mutta melko varma olen, että sukkia ainakin on tulossa.

      Poista
  7. Onnittelut! Olivat kyllä kauneimmat kilpailun osallistujista. :-)

    VastaaPoista
  8. Onnittelut Lankakeiju!
    Todella kauniit lapaset ja oiva malli lahjalapasiin :)

    VastaaPoista
  9. Valtavan kauniit lapaset! Eipä ole ihme, että pärjäsivät hyvin kisassa. Onnea!

    VastaaPoista
  10. Vau ja paljon onnea!! Minä myös äänestin sinun lapasia aavistamatta, että suunnittelija löytyy näin "läheltä"! :) Lapaset on tosi kauniit ja herkät.

    VastaaPoista
  11. Onnea menestyksestä ja todella kauniiden lapasten suunnittelusta!

    VastaaPoista
  12. Onnea menestyksestäsi. Lapaset ovat kauniit :-)

    VastaaPoista
  13. Onnea! Lapset ovat valtavan kauniit, joten menestys oli todella ansaittua :) .

    VastaaPoista
  14. Onnittelut! :) Minä myös äänestin näitä kauniita lapasia. Nämä nähdessäni, päässäni alkoi jo pyörimään vaikka minkälaisia väriyhdistelmiä ja nyt pitäisi malttaa odottaa ensi vuoteen, jotta ohjeen saa! Mutta hyvää jaksaa odottaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos äänestäsi! Ja ihanaa kuulla, että odotat ohjetta. Välillä vähän epäilytti haluaako näitä muut neuloa.

      Poista
  15. Onnittelut! Lapasesi olivat kyllä kauneimmat noista kilpailulapasista:)

    VastaaPoista
  16. Onnea kolmannesta sijasta, nämä on tosi kauniit! Ohjeenkirjoitus on tosiaan vaativaa hommaa, mutta joka työssä on joku varjopuoli ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Niinhän se tahtoo olla, että kaikesta löytyy aina se vähän epämiellyttävämpi osa.

      Poista
  17. Onnittelut jälkijunassa. Äänestin näitä, kiva että ohje tulee johonkin lehteen aikanaan. :)

    VastaaPoista

Kerrothan minulle mitä tykkäsit, kiitos.