sunnuntai 12. huhtikuuta 2015

Kevättä sukissa

Ei päästy vielä pääsiäisenä neulomaan uutta sukkaa Sock madness kisassa, mutta tiistaina matkalla töistä kotiin ohje kolahti sähköpostiin. Malli vaikutti helpolta pitsisukalta, mutta vasta, kun sain kaivettua langan ja puikot esiin, tajusin, että sukat aloitettiin varpaista. Eihän se tietenkään kovin paljon sukkaa vaikeuttanut, mutta tarjosi vähän vaihtelua.


Mallineuleen pitsi näyttää kukilta. Siksi ajattelin, että tähän malliin sopii hyvin vihreä lanka, joka on odottanut sopivaa mallia jo vuoden. Vihreä ei oikein ole minun värini, mutta enköhän minä kestä sen näissä sukissa.


Tämä malli vaikutti muiden neulojien käsissä olevan nopeampi kuin edelliset palmikkosukat, mutta minulla jokin tökki näiden kanssa. Ehkä se oli tuo väri tai se, että mallineule oli paljon tylsempi kuin edellisissä sukissa. Alussa myös koko epäilytti. Aloitin tekemään isompaa kokoa, koska silmukkamäärä pienemmässä koossa vaikutti aivan liian pieneltä. Muiden kommentteja lukiessa vaikutti kuitenkin siltä, että isommalla koolla sukista tulisi valtavat. Vähän matkaa neulottuani kuitenkin huomasin, että minun tiheydelläni suuremmalla koolla sukistani tuli juuri sopivan kokoiset.


Vähän alkoi huolestuttamaan saanko sukat valmiiksi ajoissa, että pääsen jatkoon kisassa, kun valmiita sukkia alkoi tulla niin nopealla tahdilla. Perjantai-iltana otin loppukirin, vaikka piti yksi virhekin korjata. Yksi kukka kun oli eksynyt väärään kohtaan. Sukat kuitenkin valmistuivat ja jatkopaikka varmistui perjantai-iltana yhdeksän aikaan. Lauantaina puoli neljältä meidän joukkueen kaikki jatkopaikat olikin sitten jo täytetty.


Kevät sukat:
Tekoaika: 7.-10.4.2015
Ohje: Longing for Spring by Caoua Coffee, Sock Madness 9:n kolmannen kierroksen ohje, tulossa kaikkien saataville kisan jälkeen.
Lanka: Zwerger Garn Opal Uni Solid 4 ply vihreä (1990) 68 g
Puikot: 2.25
Koko: large
Fiilis: Ihan kivat sukat!
Linkki Ravelryn projektiin: Spring socks

14 kommenttia:

  1. Todella kauniit ja raikkaan näköiset sukat. ja väri sopii mainiosti malliin.

    VastaaPoista
  2. Sievät keväiset pitsisukat :)

    VastaaPoista
  3. Minun silmiini väri on justiinsa osava keväänkaipaussukkiin!

    VastaaPoista
  4. Sievät, keväisen vihreät sukat. Vihreyttä juuri nyt kyllä kaipaisin.

    VastaaPoista
  5. Jonnekin muuallekin olen jo kommentoinut, että nostan hattua teille, jotka pysytte tällaisissa kilpailuissa mukana! Komeat pitsisukat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tässä kisassa on kiva, että joukkueet on yritetty jakaa neulontanopeuden perusteella eli viimeistä kierrosta lukuun ottamatta kilpaillaan suurin piirtein yhtä nopeiden neulojien kanssa. Ei minulla olisi mitään saumaa pysyä kisassa nopeimmassa joukkueessa, mutta tässä joukkueessa missä olen minulla on sentään jonkinlainen mahdollisuus.

      Poista
  6. Hurmaavan keväiset sukat. Kauheasti houkutti tähänkin sukkakisaan lähteä mukaan, mutta täytyy keskittyä tyhjentelemään puikkoja Tour de Sockia varten. :D

    VastaaPoista
  7. Kiitos! Ei minunkaan ollut tarkoitus tänä vuonna osallistua, mutta jotenkin se ilmoittautuminen vain lähti matkaan.

    VastaaPoista

Kerrothan minulle mitä tykkäsit, kiitos.