maanantai 6. heinäkuuta 2015

Neljäs etappi

Tour de Sock kisan neljäs etappi alkoi torstai aamuna puoli viideltä. En ihan niin aikaisin jaksanut herätä, mutta viideltä sain kammettua itseni sängystä ylös, että ehtisin tulostaa ohjeen ja valita langan ennen töihin lähtöä. Helmet olin sentään jo valinnut valmiiksi ja pujottanut niitä päälle 300 kappaletta rautalangan pätkille, joiden avulla laitoin helmet neuleeseen.


From A Distance:
 Tekoaika: 2.-4.7.2015
Ohje: From A Distance by Meagheen Ryan
 Lanka: Handu PukkIlu totinen hyasintti 82 g
Puikot 2.5 ja 2.25
Koko: Large
Fiilis: Kaunis malli!
Linkki Ravelryn projektiin: Tour de Sock 2015, stage 4: From A Distance

Työmatkalla sitten laitoin sukat alulle. Sukat aloitettiin tubular cast on:lla, joka oli minulle tuttu jo tästä piposta. Ohjeessa oli annettu muutama eri vaihtoehto tubular cast onille, mutta minä käytin tätä longtail tubular cast onia, jota siis käytin aiemminkin. Onneksi aloitus oli niin hyvin muistissa, että sain helposti luotua silmukat linja-autossa ja aloituksesta tuli oikein hyvän näköinen ja tarpeeksi joustava.


Linja-autossa neulomisessa on se ongelma, ettei sukkaa voi oikein sovittaa välillä. Siksi alussa oli se ongelma, että pelkäsin sukistani tulevan liian isot. Siksi vaihdoin ensimmäisen mallikerran jälkeen pienempiin puikkoihin. Onnekseni sukista tuli kuitenkin juuri sopivan kokoiset. Itse asiassa oli hyvä, että varren suu oli vähän löysempi, kun varresta tuli aika pitkä.


Helmet käskettiin ohjeen mukaan laittaa silmukkaan silmukan neulomisen jälkeen. Kokeilin ohjeen tapaa muutaman mallikerran verran, mutta en pitänyt siitä. Ensinnäkin silmukka, johon helmi laitettiin venyi ruman näköiseksi ja toisekseen se oli minulla hitaampaa, kuin laittaa helmi silmukkaan ennen neulomista. Siksi laitoinkin loppu sukkien ajan kerrosta myöhemmin kuin ohjeessa käskettiin. Alkoi homma toimia paljon paremmin.


Torstaina ja perjantaina minulla oli vielä töitä häiritsemässä neulomista, mutta lauantaina en paljon muuta tehnytkään kuin neuloin. Ja lauantai iltana sukat lopulta valmistuivat. Sijoitus oli taas yllättävän hyvä, kun olin 35..  Kummasti kilpailuhenkisyys minut on vallannut, kun ihan tosissaan olen alkanut kisaamaan sijoituksista. Saa nähdä miten hyvin sijoitun, kun kahden viimeisen etapin aikana olen lomalla.

10 kommenttia:

  1. Todella sievät ja siron näköiset sukat. <3

    VastaaPoista
  2. Kauniit sukat! :) Minulla ei varmasti riittäisi kärsivällisyys pujotella helmiä neulomisen aikana - eikös se linja-autossa neuloessa ole vähän hankalaakin, eikö helmet pyöri pitkin lattioita? ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ei ollut helmien pujotus hankalaa. Helmet oli pujotettu rautalangan pätkälle talteen, missä toiseen päähän oli helmi sidottu stoppariksi ja toiseen päähän taitettu koukku, ettei helmet pääse karkuun. Ja sen koukun avulla sai helposti pujotettua helmen silmukkaan.

      Poista
  3. Kauniit ja hyvä sijoitus! Kummasti tuo kisailuvietti nostaa päätään, vaikka ihan rennosti piti lähteä kisaamaan. :)

    VastaaPoista
  4. Ihanat sukat! Kiva seurata kisailu vaikken itse siihen osallistukaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Minäkin tykkäsin seurata kisaa parina edellisenä kesänä, mutta samalla alkoi kovasti tehdä mieli itsekin osallistua. Varsinkin kun tässä kisassa on ollut niin kivoja malleja.

      Poista
  5. Onpa todella ihastuttavat sukat ja upea malli. Tykkään. Hyvää kesää!

    VastaaPoista

Kerrothan minulle mitä tykkäsit, kiitos.