lauantai 27. elokuuta 2016

Olympia neulontaa Julia sukkien kanssa

Muissa blogeissa hehkutetaan jo täyttä häkää Puikkomaisterin lapaskirjaa, kun minä vasta innostuin hänen sukkakirjastaan. (Lapaskirjakin on kyllä varauksessa kirjastosta.) Ensimmäisenä sukkakirjasta päätyi puikoille kauniit Julia pitsisukat. Samalla haastoin itseni neulomaan ne olympialaisten aikana Ravelryn Ravellenic Games kisassa. Minulla on näköjään perinne neuloa kesä olympialaisten aikana polvisukat. Lontoon olympialaisten aikaan neuloin Lissajous sukat.


Puikkomaisterin ohje oli hyvä ja siksi sukat syntyivät ilman suurempia ongelmia. Ensin vähän epäilytti, koska ohjeessa ei tehdä ollenkaan pohjelisäyksiä vaan sukan varren ympärysmittaa kasvatetaan puikkokokoa suurentamalla. Se kuitenkin oli oikein toimiva systeemi. Ainoa syy, jonka vuoksi jouduin sukkaa purkamaan oli se, etten sovittanut sukkaa ahkerasti niin kuin Puikkomaisteri neuvoi. Siksi jouduin purkamaan yhdessä vaiheessa melkein valmiin sukan varren kokonaan, kun varsi hiukan kiristi yhdestä kohdasta. Mutta se kannatti. Nyt sukat istuvat jalkaani täydellisesti.


Tuntuu, että en ole koskaan neulonut näin hyvin istuvia sukkia. Missään vaiheessa ei ole tuntunut, että varret valahtaisivat alas. Osa syynä siihen on varmasti sukkanauhat, joiden toteutus on todella toimiva tässä mallissa. Erityisesti tykkään siitä, kuinka ne voi jättää piiloon taitteen alle.


Purkamisesta huolimatta sukat valmistuivat aikataulussa ennen olympialaisten päättymistä. Ja ylimääräistä aikaakin jäi vielä yksi kokonainen päivä. Eli oikein onnistunut projekti.

Julia:

Tekoaika: 6.-20.8.2016
Ohje: Julia by Tiina Kaarela Puikkomaisterin sukkakirjasta
Lanka: DROPS Fabel violetti (104) 161 g
Puikot: 2.25 mm, 2.5 mm, 3 mm, 3.5 mm
Koko: 39
Fiilis: Hyvä ohje, jolla sai aikaan kauniit ja hyvin istuvat sukat
Linkki Ravelryn projektiin: Julia

16 kommenttia:

  1. Kauniit ovat sukkasi. Minäkin olen neulonut yhdet, silloin testineuleena. Oli vaan ohuempi lanka kuin tuo Fabel.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Aika ohutta on täytynyt langan olla jos se on vielä ohuempaa kuin Fabel.

      Poista
  2. Tosi nätit sukat! Jossain vaiheessa olisi aikomus ottaa Tiinan kirjat tarkempaan syyniin, tässä kenties yksi varteen otettava malli. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kannattaa kyllä katsastaa nuo kirjat. Kivoja malleja niissä on paljon ja eiköhän muissakin kuin näissä sukissa ole hyvät ohjeet.

      Poista
  3. Aika mykistävän kauniit sukat.

    VastaaPoista

Kerrothan minulle mitä tykkäsit, kiitos.