sunnuntai 14. elokuuta 2016

TDS 2016: Entanglements

Viimeinen Tour de Sock kisan ohje oli mielestäni tämän vuoden kisan hauskin. Siinä palmikon kiertojen paikat arvottiin, joten kaikkien sukista tuli erilaiset. Sukat ovat joustinneuletta, josta arvottiin mitkä kolme oikeaa raitaa kullakin mallikerralla liikkuvat ja mihin suuntaan. Vähän aikaa sai ohjetta tavata, että tajusi miten homma toimii, mutta aika nopeasti sitä pääsi kärryille mitä piti tehdä.


Sukat aloitettiin varpaista. Kiilalisäysten aloituksen kanssa minulla oli vähän ongelmia. Ne piti tehdä kolmen kerroksen välein, kun itse olen tottunut tekemään ne joka toinen kerros. Lisäksi olisin halunnut tehdä kiilalisäyksiä hiukan ohjetta enemmän, että kantalapusta olisi tullut hiukan korkeampi. Se ei kuitenkaan onnistunut, koska muuten sukkien terästä olisi tullut liian pitkät, enkä enää jaksanut purkaa. Kantapää oli hyvä (lukuun ottamatta sitä liian lyhyttä kantalappua). Sitä voisin käyttää toistekin. Lopussa jännitystä aiheutti langan riittävyys. Varsista piti tehdä aikapitkät ja nämä sukat söivät muutenkin aika paljon lankaa. Mutta loppu hyvin kaikki hyvin ja lanka riitti. Toisen sukkaan tein samat palmikonkierrot peilikuvana,
























Lankana käytin Onionin Nettle Sock Yarnia. Sukkalankaa, joka sisältää nokkosta. Lanka on kiinnostanut minua pidemmän aikaa, mutta vasta nyt sain kokeiltua sitä. Ja tykkäsin kyllä langan neuletuntumasta. Hiukan olen kuullut huhua, että kestävyys ei ole kovin hyvä, mutta sen sitten näkee kuinka kauan nämä sukat kestävät. Kova hinku kyllä tuli neuloa, jokin pusero tai takki tästä  langasta,


Ahkerasti taas neuloin sukkia pari päivää, mitä nyt välillä piti käydä mustikassa. Sijoitus oli kuitenkin taas hyvä, kun olin 31.

Entanglements:

Tekoaika: 21.-23.7.2016
Ohje: Entanglements by ShaylaMyst
Lanka: ONION knit Nettle Sock Yarn vaalean violetti (1007) 93 g
Puikot: 2.25 mm
Koko: medium
Fiilis: Näitä oli hauska neuloa!
Linkki Ravelryn projektiin: Tour de Sock 2016, stage 6: Entanglements


Kokonaistilanteessa olin tämän vuoden kisassa 33. (vaikka virallisesta pistetaulukosta minulta näköjään puuttuu viidennen kierroksen pisteet, sen mukaan olisin vasta 49.)  Vähän siis petrasin viime vuodesta jolloin olin kokonaiskisassa 37. Saa nähdä osallistunko kisaan enää ensi vuonna. Tänäkin vuonna piti ottaa rennosti, mutta kuitenkin varsinkin nämä viimeiset kierrokset neuloin välillä vähän verenmaku suussa. Kivoja sukkia kuitenkin syntyi tänäkin vuonna.

12 kommenttia:

  1. Kauniit sukat! mä tein myös nämä sukat tuosta nokkoslangasta, sopii hyvin mallin teemaan :)

    VastaaPoista
  2. Onnea hyvästä sijoituksesta! Mainio sukkajoukkio :)

    VastaaPoista
  3. Onnittelut sijoituksesta! Mulle riitti kyllä tämä yksi kerta sukkakisailua, huh. Vaan kivalta näyttää sun sukkakokoelma.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Minulla aina on kisan jälkeen se tunne, että en jaksa tätä enää ensi vuonna, mutta niin se tunne unohtuu vuodessa.

      Poista
  4. Onnea hyvästä sijoituksesta! Kaikki sukat ovat kauniita:)

    VastaaPoista
  5. Taas aikamoinen taidonnäyte!
    Minulla on Onionista takki valmistumassa, samaa mieltä, että neuletuntuma on oikein miellyttävä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Mielenkiinnolla odotan millainen takki sinulla valmistuu.

      Poista

Kerrothan minulle mitä tykkäsit, kiitos.