torstai 25. kesäkuuta 2020

Tiskirättejä

En tiedä mikä minuun meni, mutta toukokuun lopussa päätin osallistua kesäyön hullutukseen. Se järjestetään vuosittain kesäkuussa. Ideana on aloittaa joka päivä kesäkuun alusta lähtien juhannusaattoon asti yksi työ. Siis tänä vuonna 19 työtä. Tavoitteena on saada kaikki valmiiksi heinäkuun  loppuun  mennessä. Kaikki on nyt aloitettu ja ensimmäiset on jo valmiinakin. Ensimmäisenä esittelyssä on kolme tiskirättiä.


Ensimmäisenä neuloin kissa-tiskirätin. Kissa siis muodostuu ainaoikeasta neulepinnasta, kun tausta on sileää. Reunoissa on vielä helmineuletta. Tämä malli on vuosia pyörinyt jonossani joten oli jo aikakin se neuloa. Ja ihan kiva siitä tuli. Sen verran mallia muokkasin, että alkuun ja loppuun neuloin muutaman ekstra kerroksen sileää.

Kitty Love -tiskirätti

Ohje: Kitty Love Washcloth by Cheryl Lacey
Lanka: Novita Bambu (vanha) beige 20 g
Puikot: 3.5 mm
Tekoaika: 7.6.2020
Linkki Ravelryn projektiin: Kitty Love Washcloth

Toisena neuloin Deathly Hallows -tiskirätin. Siinä on kuvattu Harry Potterista tuttu deathly hallowsien eli kuoleman varjelusten merkki pitsinä. Tässäkin pohjana on sileää ja reunoilla ainaoikeaa. Tästäkin tuli oikein kiva rätti.

Deathly Hallows -tiskirätti

Ohje: Deathly Hallows Washcloth by Denise Plourde
Lanka: Hjertegarn Blend Bamboo musta (1990)  20 g
Puikot: 3.5 mm
Tekoaika: 9.-10.6.2020
Linkki Ravelryn projektiin: Deathly Hallows Washcloth

Kolmas neulomani rätti on It's a Doily, Not a Dishcloth. Mallin suunnittelija sai inspiraation tähän rättiin ensimmäisestä Hobitti elokuvasta yhdestä Bilbon repliikistä. Tämä malli päätyikin jonooni siksi, että minua huvittaa ajatus tiskirätistä, joka toimii myös liinana. Onneksi mallikin on ihan nätti ja tällaisten pitsiliinojen neulominen on aina mukavaa. Ihan varma en ole raaskinko käyttää tätä rättinä.

It's a Doily Not a Dishcloth

Ohje: It's a Doily, not a dishcloth by Becky Greene
Lanka: Novita Bambu (uusi) vadelma (562) 17 g
Puikot: 3.5 mm
Tekoaika: 10.-13.6.2020
Linkki Ravelryn projektiin: It's a Doily, Not a Dishcloth

Nyt on siis tiskirätti varastoa hiukan päivitetty. Osa vanhoista alkaakin mennä jo rikki. Eli jotain hyvääkin tästä hullutuksesta seurasi.

5 kommenttia:

Kerrothan minulle mitä tykkäsit, kiitos.