torstai 29. heinäkuuta 2021

Reisitaskuhousut

 Keskeneräisten käsitöitteni valmiiksi saattaminen jatkui. Pohjantähti-mekon jälkeen ompelin valmiiksi housut, jonka kaavat leikkasin kankaasta jo helmikuussa. Ja näidenkin housujen ompelua aloin suunnittelemaan jo lähes vuotta aiemmin heti ohjeen ilmestyttyä Suuressa Käsityölehdessä 3/2020. Kankaankin hommasin jo silloin, mutta jotenkin niiden aloittaminen taas jäi.

En muista koskaan onnistuneeni kovin hyvin housujen ompelussa. Ajattelin, että ehkä tämä malli olisi riittävän yksinkertainen, että saisin käyttökelpoiset housut. Housuissa on takana kuminauhavyötäröllä, joten sen suhteen koko ei ollut niin tarkka, enkä joutunut ompelemaan vetoketjuja tai nappeja. Kiva yksityiskohta mallissa oli reisitaskut.


Ohje ei kuitenkaan ihan priimaa ollut. Reisitaskujen paikkaa en kaavasta kovasta etsimisestä huolimatta löytänyt. Siksi housut jäivät joksikin aikaa tauolle, kun taskut olisi pitänyt ommella paikalleen. Toinen ongelma oli kuminauhan pujottaminen takavyötärölle. Ohjeen mukaan tehtynä ainakin minun oli vaikea saada leveä kuminauha pysymään suorassa. Ja edelleen housuja päälle pukiessa se pyrkii menemään kierteelle. Täytyy hommata vähän käyttökokemusta, että voin päättää häiritseekö se niin paljon, että sille pitäisi tehdä jotain.

Aivan viimeiseen asti arvoin haluanko lahkeisiin ohjeen mukaisesti kuminauhat. Lopulta jätin ne pois. Minusta tuntuu, että suorat lahkeet olisi käytännöllisemmät.


Housuista tuli lopulta käyttökelpoiset. Ja hyvä niin, sillä uusille housuille olikin tarvetta.

Reisitaskuhousut

Malli: Housut by Kaisa Ojaniemi lehdestä Suuri Käsityö 3/2020
Tekniikka: Ompelu
Kangas: Hiukan joustava housukangas
Koko: 44
Tekoaika: 7.2.-16.7.2021

torstai 22. heinäkuuta 2021

Pohjantähti-mekko

 Tämän vuoden ensimmäisellä puolikkaalla en ole kovin montaa työtä saanut tehtyä. Osittain se on johtunut siitä, että minulla on ollut tekeillä pari suurempaa työtä. Edes  tämän kesän helteet eivät ole hidastaneet näiden isojen töiden neulomista ja virkkaamista. Ja nyt ensimmäinen näistä isommista töistä valmistui.

Ihastuin Pohjantähti-mekkoon heti, kun sen näin Novitan kannessa. Siinä vaiheessa en vielä edes tajunnut, että se on mekko vaan luulin puseroksi. Ihastus ei mennyt ohi vaan jäi mieleeni hautumaan, kunnes oli pakko hommata langat siihen. Langaksi valitsin Filcolanan Arwettan laajan värivalikoiman takia.

Viimein tämän vuoden ensimmäisenä päivänä pääsin aloittamaan. Mekko aloitettiin helmasta ja sitä varten saikin luoda lähemmäs kuusisataa silmukkaa. Alussa siis mekko eteni aika hitaasti, kun välillä neuloin ja virkkasin jotain muutakin. Toisaalta, kun helman sain lopulta valmiiksi, alkoi tuntua, että tämähän on kohta valmis, kun silmukoista kavennettiin puolet pois.

Pitkästä aikaa neuloin ohjeen mukaisesti hihat erikseen ja ompelin ne sitten paikalleen. Se onnistui yllättävän helposti, mutta edelleenkään en oikein siitä hommasta tykkää. 

Mutta kyllä tuo reilun puolen vuoden neulominen kannatti, sillä mekosta tuli juuri sellainen kuin toivoinkin. Pelkäsin vähän, että helma venähtäisi kastellessa liian pitkäksi, mutta lopulta se on juuri sopivan pitkä. Ja helman rullautuminenkin loppui kastelun jälkeen. Värivalintojanikin epäilin mallitilkkua neuloessa, mutta kyllä nuo värit lopulta ihan hyvin sointuvat yhteen. Siis kaikista peloistani huolimatta lopputulos on ihana. Tulkoon vain kylmät ilmat, minä olen valmis.

Pohjantähti-mekko

Malli: Pohjantähti-mekko by Sari Nordlund lehdestä Novita talvi 2020
Tekniikka: Neulominen
Lanka: Filcolana Arwetta valkoinen (100) 211 g, violetti (194) 373 g, vaalenapunainen (186) 52 g ja luumu (153) 53 g
Puikot: 2.5 mm ja 3 mm
Koko: L
Tekoaika: 1.1.-13.7.2021
Linkki Ravelryn projektiin: Pohjantähti