lauantai 13. toukokuuta 2017

SM11: Helmi sukat

Sock Madness kisan neljäs kisakierros käynnistyi viikko sitten sunnuntaina neljältä iltapäivällä. Hiukan kierroksen alkaminen yllätti, kun en ollut ehtinyt nähdä edes etukäteen annettuja speksejä eli tarvike tietoja, koska ne julkaistiin vain tunti ennen kierroksen alkamista. Onneksi olin jo edellisenä iltana vähän ennakoinut ja valitsin langan ja helmet sukkiin, joihin tiesin tarvittavan helmiä. Ne sukathan ne olivatkin seuraavana vuorossa, juuri niin kuin toivoinkin.


Tämä malli oli hurjan kaunis. Mallineuleessa oli tuollaisia palmikon kiertoja, joita tykkään tehdä paljon enemmän kuin esimerkiksi kirjoneuletta. Nämä sukat olivat ehdottomasti suosikkini tässä kisassa tähän mennessä.


Tiesin jo etukäteen, että tällä kierroksella jatkoon pääseminen tulee tekemään tiukkaa. Ehkä minulla olisi ollut mahdollisuuksia jos töissä ei olisi tarvinnut käydä. Mutta koska täytyi ja pakko oli nukkuakin välissä, niin  minun toisesta sukasta puuttui vielä puolet jalkaterästä, kun viimeinen paikka joukkueestamme täyttyi keskiviikko aamuna. Mutta ei se minua paljonkaan haitannut. Tipahtamiseni jatkosta mahdollisti sen, että pääsin muokkaamaan sukista minulle mieluisemmat.


Ohjeen mukaan tuohon jalkaterään tehtiin vain kolme mallikerran toistoa ja sen jälkeen joustinneuletta kunnes koko oli sopiva. Minun tiheydelläni sitä joustinneuletta olisi tullut aika paljon, enkä oikein pitänyt sen ulkonäöstä. Siksi tipahdettuani tein jalkaterään neljännen toiston jonka aikana piti aloittaa myös kärkikavennukset. Näin sain aikaan minun mielestäni kivemman näköiset sukat. Toisen sukan kärki piti tietenkin korjata samanlaiseksi, mutta sekin oli ihan kivaa, kun enää ei ollut kiire ja sai vain nautiskella näiden ihanien sukkien neulomisesta.

Symphony Socks:

Tekoaika: 7.-11.5.2017
Ohje: Symphony Socks by Elisabeth White
Lanka: Filcolana Arwetta värissä luumu (153) 71 g
Puikot: 2.25 mm
Koko: medium
Muokkaukset: Lisäsin yhden mallikerran jalkaterään ja aloitin kärkikavennukset sen aikana.
Fiilis: Hurjan kauniit sukat!
Linkki Ravelryn projektiin: SM11, round 4: Symphony Socks

lauantai 6. toukokuuta 2017

Dodo

Olen minä välillä neulonut jotain muutakin kuin sukkia. Huhtikuun haasteen Ravelryn Lankalaatikko ryhmän Kevyissä kuukausihaasteissa oli käyttää ihanaa lankaa. Minä päädyin käyttämään Titityyn arjen luksusta klubipaketissa saamaani Snail Yarn BFL Fingeringiä. Siitä olin päättänyt jo aikoja sitten neuloa Dodo huivin.


Pidän kovasti Heidi Alanderin suunnittelemista huiveista, eikä Dodokaan ollut poikkeus. Se on melko samantyylinen kuin Nurmilintu, joka on yksi suosikki huiveistani. Lisäksi kun käyttämäni lanka oli juuri minun lempiväriäni, odotukset huivin suhteen olivat korkealla.


Dodo oli samalla minulle jonkinlainen välityö samalla, kun mietin mitä neuloisin seuraavaksi ja hommasin langat siihen. Dodo kuitenkin tuntui valmistuvan niin nopeasti, että välillä täytyi hiukan himmailla sen neulomisen kanssa, ettei se vain valmistuisi ennen kuin seuraavan työn langat saapuisivat (ihan kuin minulla ei olisi yhtään lankaa varastossa. ;) ).


Vaikka toiveet Dodon suhteen oli korkealla, en joutunut pettymään. Kyllä tästä Dodosta tuli ihana!


Dodo:

Tekoaika: 11.-24.4.2017
Ohje: Dodo by Heidi Alander
Lanka: Snail Yarn BFL Fingering värissä Berry Mix 73 g
Puikot: 4 mm
Fiilis: Ihana huivi ja niin ihanan värinen!
Linkki Ravelryn projektiin: Dodo