lauantai 31. maaliskuuta 2012

Muka kirjoneuletta

Pari postausta sitten kirjoitin, että en aio vähään aikaan neuloa kirjoneuletta. Ja seuraavana neulomanani työnä esittelen tämän.
Tekoaika: 10-29.3.2012
Ohje: Novita Kevät 2012 malli 84
Kenelle: minulle
Lanka: Novita 7 veljestä Raita purppura-kanerva 300 g, Novita 7 veljestä petrooli 61 g, luonnon valkoinen 31 g ja vähän pinkkiä sekä Novita Luxus Wind vaalean punainen 28 g.
Puikot: 3.5
Koko: S
Vaikka tämä malli on tuossa Novita lehdessä nimetty kirjoneulejakuksi ei siinä ole tehty ollenkaan kirjoneuletta, joten pidin siis lupaukseni. Nuo kuviot noihin raitoihin on kirjottu jälkeenpäin silmukoita jäljentämällä. Se oli minusta ihan kivaa puuhaa, mutta niiden tekeminen oli melko hidasta, minulta meni niiden tekoon yhteensä 4 iltaa.
En ostanut tähän malliin muuta kuin tuon pohjavärin, muut langat löytyivät varastostani. Ihan varma en ole olenko tyytyväinen noihin väreihin, mutta kai ne menettelee. Ohjeen mukaan S kokoon olisi tarvittu 350 g pohjaväriä, joten ostin kiltisti 3 kerää. Ja sitten pohjaväriä meni melko tarkalleen 2 kerää vai pari metriä jäi yli. Siis minulle jäi ylimääräisenä yksi korkkaamaton kerä tuota lankaa. No parempi ehkä, että lankaa on liikaa. Enemmän ärsyttäisi jos lanka loppuisi kesken. 
  
Tämä malli oli siitä harvinainen Novitan malliksi, ettei siinä tarvinnut ollenkaan ommella saumoja. Lopetin neulomisen tuolla pääntiellä paljon ennemmin kuin kaikki ohjeen mukaiset kavennukset oli tehty. Muuten neuleesta olisi mielestäni tullut tuolta niskasta aivan liian korkea, eikä se olisi asettunut päälle kunnolla. Nyt tuo on minusta juuri sopiva. Loppujen lopuksi tykkään tästä neuleesta ja uskon, että sitä tulee käytettyä paljon.
   
Minähän päätin alkuvuodesta että neulon tänä vuonna 12 sukkaparia. Vasta kaksi paria on valmistunut joten eilen illalla puikoille pääsi Ballet-sukat. Vielä en ole paljon ehtinyt neuloa, mutta tässä todistusaineistoa, että aloitettu on.
 
Hyvää viikonlopun jatkoa kaikille!

8 kommenttia:

  1. Ihana neule! :) Minun on tarkoitus tehdä tuo sama neule itsevärjätyistä langoista, kunhan saisi ensin värjättyä. Huomasitko muuten uusimmasta Novitasta, että tämän neuleen ohjeessa oli virhe jossain kirjoneuleen mallipiirroksessa?

    VastaaPoista
  2. Kaunis neule joka tapauksessa,olipa tekotapa mikä hyvänsä :)

    VastaaPoista
  3. Itsellä kököttää sama takki to do listalla. Mielestäni sinun värisi ovat todella ihanat! Ja tuo vinkki pääntiestä kuulostaa myös hyvältä :)

    VastaaPoista
  4. Kivat värit liivissä ja kauniit sukat tulossa. Mullakin ois sama urakka sukkien kanssa, en olekaan neulonut tempaukseen kuin kahdet sukat...

    VastaaPoista
  5. Todella kaunis kirjoneuletakki, jossa ei ole kirjoneuletta. :) Mutta huh huh, miten olet jaksanut kaikki koristeet jälkeenpäin tehdä?!

    VastaaPoista
  6. Samanlainen tekeillä tai lähes jo valmis. Tein pääntien uskollisesti ohjeen mukaan, jos tekisin toisen lopettaisin ehkä aikaisemmin niinkuin sinä.Neuloin nuo kirjottavat ja nyt on aika monta pääteltävää lankaa. Tykkään mallista.

    VastaaPoista
  7. Tästä sinun neuleliivistä tuli tosi kaunis! Tällaiset värit olisivat sopineet ehkä minullekin paremmin kuin oranssi, vihreä. Hyvin keksitty tuo pääntie, siitä tosiaan tuli liian korkea ohjeen mukaan :(

    VastaaPoista
  8. Kiva nähdä toteutus tästä neuleohjeesta. Itse olen ihaillut samaa ohjetta ja pohdiskellut mitä värejä omaani valitsisin...

    Kaunis on tämä sinun toteutuksesi!

    VastaaPoista

Kerrothan minulle mitä tykkäsit, kiitos.