lauantai 26. tammikuuta 2013

Käpyilyä

Joululahjoja esitellessäni kerroin myös kokeilleeni käpypitsiä. Nyt kokeilin jo vähän isompaa työtä tuolla tekniikalla. Tämä oli oikeastaan se malli, joka sain minut innostumaan opettelemaan käpyilyä.


Tekoaika: 21-24.1.2013
Ohje: Taito 6/2011 (löytyy myös Kauhavan Kangasaitan sivuilta täältä)
Kenelle: minulle
Lanka: Anchor Pellicano nro 8 lila 3 g
Muut tarvikkeet: sukkula, pieni virkkuukoukku, korulukko
Pituus: n. 40 cm (85 rengasta)
Fiilis: Jälki ei ole ihan tasaisemmasta päästä ja rengaiden kokokin vaihtelee, mutta tämä oli hyvää harjoitusta. Ja kyllä tuosta ihan pidettävä tuli.

Tätä tehdessä alkoi käpyily pikku hiljaa tuntumaan ihan omalta, kun pääsi sinuiksi tekniikan kanssa ja huomasi kuinka koko ajan renkaita alkoi syntymään nopeammalla tahdilla. Hiukan piti tuota valmista mallia soveltaa. Renkaita tein vähemmän kuin ohjeessa käskettiin, koska koru alkoi tuntua sopivan pituiselta kaulaan. Ohjeessa myös oli kuusi erillistä kukkaa roikkumassa tuosta nauhasta. Koska minulla noita isompia renkaita oli ohjeesta poiketen ajattelin tehdä niitä ensin viisi. Ensimmäinen kukka täsmälleen puoliväliin onnistui hienosti. Mutta toista kukkaa tehdessä tein liian tiukkaa ja lankoja päätellessä lanka katkesi ja koko kukka alkoi hajota. Siinä vaiheessa aloin jo vähän kyllästyä kukkien tekemiseen, mutta kokeilin tehdä vielä yhden. Sen sain valmiiksi, mutta korua kokeillessani alkoi tuntua, että yksi kukka riittää. Useampi olisi ollut vähän liikaa. Ja voihan niitä myöhemmin lisätä, jos siltä tuntuu.


Olen varma, että joskus vielä palaan käpyilyn pariin. Ainakin silloin jos saan joskus hommattua haaveilemani korvanreiät niin teen tähän sopivat korvakorut, joihin löytyisi myös ohje.

9 kommenttia:

  1. Ihastuttava! Oletko Ravelryssa huomannut jo käpyilyryhmän?

    http://www.ravelry.com/groups/tatta-tatt-tatters

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos linkistä. Olenkin ajatellut etsiä Ravelrysta käpyilyryhmää, mutta en ole ehtinyt/muistanut vielä.

      Poista
  2. Voi miten kaunis!!! Itsekin hurahdin käpyilyyn joulun aikaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kiva, että löytyy muitakin käpyilyyn hurahtaneita.

      Poista
  3. Käypä muuten kurkkaamassa blogiini, siellä on sinulle jotakin!

    VastaaPoista

Kerrothan minulle mitä tykkäsit, kiitos.