lauantai 2. maaliskuuta 2013

Alma pipo

Minä en tykkää neuloa pipoja. Niistä ei koskaan tule oikean kokoisia tai sitten ne näyttää ihan tyhmiltä. Sen huomaa myös minun neulevarastoista. Sukkia, lapasia, huiveja ja neulepuseroita/takkeja on yli oman tarpeen, mutta pipoista on aina pulaa. Tänä talvena ainoa käytössä oleva pipo on toissa syksynä neulottu Crystal-pipo. Se kuitenkin tuntuu usein hiukan liian paksulta. Siksi piti jälleen kerran kokeilla pipon neulomista.

Tekoaika: 19-26.2.2013
Ohje: Kristel Nybergin Alma Pipo on pääasia -kirjasta
Kenelle: omaan päähän
Lanka: Dropsin Alpaca lila 67 g
Puikot: 2.5 resoriin ja 3 muuten
Fiilis: Ihana! Juuri sellainen pipo millaista olen halunnutkin.

Pipon neulominen oli aika hidasta sillä joka kerroksella oli palmikon kiertoja, jotka kyllä oli helppo tehdä ilman apupuikkoa. Joka tapauksessa se teki pipon neulomisen mielenkiintoiseksi. Koko ajan piti olla tarkkana etteivät silmukat kierry väärään suuntaan. Kaikki oikeat silmukat pipossa neulottiin kiertäen ja niin saa kyllä aikaan mukavan siistiä jälkeä. 


Kaiken kaikkiaan pidin tämän pipon neulomisesta ja ohje oli oikein selkeä. Ja mikä tärkeintä piposta tuli täsmälleen oikean kokoinen ja se näyttää ihan hyvältä päässäni. Tätä pipoa tulee varmasti käytettyä paljon.

6 kommenttia:

  1. Oletpa saanut silmukoita "kiemuralle" pyöritellä. Hieno lopputulos!

    VastaaPoista
  2. Kaunis ja juuri sopivan kokoinen pipo. Minäkään en erityisemmin pidä pipojen neulomisesta, mutta joskus on vaan pakko niitäkin neuloa.

    VastaaPoista
  3. Hirmuisen nätti pipo. On varmasti ollut vääntäminen kaikissa noissa palmikoissa, mutta upea lopputulos!

    VastaaPoista
  4. No siinä on ollut muutama silmukka pyöriteltävänä :D Hieno!

    VastaaPoista

Kerrothan minulle mitä tykkäsit, kiitos.