sunnuntai 12. tammikuuta 2014

Kukkia talven keskelle

Vuosi vaihtui minulle pikku näpertelyn parissa. Ennen joulua innostuin järjestelemään käsityötarvikkeitani. Siinä samalla huomasin, että minulle on alkanut kertyä nappeja. Niitä tuntui löytyvän joka paikasta. Se sai minut toteuttamaan pitkään suunnitelmissa olleen rasian tuunauksen.


Nappirasia:
Tekoaika: 28.12.2013-11.1.2014
Ohje: omasta päästä, kukkien ja lehtien ohjeet löytyvät Lesley Stanfieldin kirjasta Anna kaikkien kukkien kukkia
Lanka: Nallen, Maijan ja Woolin jämiä yhteensä 65 g
Virkkuukoukku: 3 
Puikot: 3
Koko: n. 19 cm x 12 cm
Fiilis: Ihan O.K. tuosta tuli. Ideaa voisi ehkä kehitellä vielä paremmaksi.
Aino-jäätelörasiat ovat jo pitkään houkutelleet minua tuunamaan niistä jonkinlaisia säilytysrasioita. Nyt lähdin kokeilemaan yhtä ideaani, joka on pyörinyt mielessäni jo monta vuotta. Samalla tarkoituksena oli kuluttaa pois jämälankoja. Loppujen lopuksi sain vain violetin pikkukerän kulutettua loppuun. Muut kerät jäivät vielä nurkkiin pyörimään. Käytännössä virkkasin tuohon rasian ympärille tuollaisen suojuksen, jolla peitin kaikki rasian alkuperäiset merkinnät. Kanteen virkkasin ja neuloin kukkia mahdollisimman paljon ja liimasin paikoilleen. Kukkien asettelu ja liimaaminen tuntui olevan kaikkein vaikeinta tässä projektissa.

Huomasin tuossa tehdessä, että kukkien virkkaaminen on paljon mukavampaa kuin neulominen. Virkatessa kukat voi usein tehdä suoraan muotoonsa, kun taas neuloessa kukkien kokoaminen vaatii paljon enemmän vaivaa. Puhumattakaan siitä kuinka paljon enemmän neulotuissa kukissa jää langanpäitä pääteltäväksi. Täytyypä muistaa tämä seuraavan kerran, kun innostun kukkia näpertelemään.


Nappirasiasta tuli loppujen lopuksi ihan kiva. Tehdessä syntyi myös uusia ideoita miten näitä rasioita voisi tuunata. Sitä paitsi tarvitsisihan esimerkiksi helmi- tai nauhavarastoni omat rasiansa. Minusta tuntuu, että tällaisia rasioita tullaan näkemään täällä vielä lisää.

9 kommenttia:

  1. Mulla myös on suunnitelmissa tuunata virkkaamalla noita jätski- ja piparirasioita. Ovat aika tylsännäköisiä sellaisenaan hyllyissä.
    Kivalta näyttää sun rasia :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kyllä tuunamalla saa noista rasioista paljon kivemman näköisiä. Kannattaa kokeilla.

      Poista
  2. Loistava idea ja rasiasta tuli aivan IHANA!

    VastaaPoista
  3. Moi, rasia on oikein kaunis! Entä koska teit tuon uuden blogin otsikkokuvan? Sekin on tosi kaunis kaikkine mielenkiintoisine neulepintoineen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joululomalla värkkäsin tuota otsikkokuvaa, vaikka aika kauan olen sitä jo suunnitellut.

      Poista
  4. Siinäpä vasta kukoistava nappisäilö :)

    VastaaPoista

Kerrothan minulle mitä tykkäsit, kiitos.