lauantai 29. elokuuta 2015

Blogini tarina

Langat solmussa ja puikot hukassa -blogin Illuusia Todellisuuspakolainen haastoi minut kertomaan blogini tarinan. 

Haasteen ohjeet:
1. Haaste on avoin kaikille bloggareille (teema voi olla mikä tahansa). Saat osallistua vasta saatuasi haasteen (ja niitähän voi toki myös pyytää, jos tiedät jonkun saaneen sen).
2. Kirjoita ja julkaise oma tarinasi blogissasi: miten blogisi sai alkunsa, kuinka se on kehittynyt ajan saatossa ja mitkä ovat olleet merkittävimpiä taitekohtia.
3. Haasta mukaa neljä blogia kirjoittamaan oma tarinansa. Mikäli joku kieltäytyy suorilta käsin, voit haastaa jonkun toisen.
4. Muista ilmaista tarinasi yhteydessä linkkeineen päivineen, miltä blogilta sait haasteesi ja kenet haastat mukaan.
5. Mikäli olet Instagramissa, käy halutessasi lisäämässä jonkin kuvasi yhteyteen tagi #blogisitarina. Näin kaikki Instagramissa olevat bloggarit näkevät, kenen kaikkien blogeissa nuo tarinat ovat nähtävillä.

Tässä siis minun blogini tarina:
Keväällä 2008 ylioppilaskirjoitusten jälkeen aikaa yllättäen oli vähän enemmän ja niihin aikoihin löysin ensimmäisen kerran käsityöblogit. Innoissani aloin lukemaan niitä ja samalla heräsi kiinnostus perustaa oma blogi. Käsityöt ovat olleet harrastukseni 7-vuotiaasta asti ja tuntui kivalta ajatukselta, että olisi paikka jossa voisin esitellä tekemiäni töitä muillekin kiinnostuneille. Toisaalta myös ajatus virtuaalisesta päiväkirjasta käsitöistäni viehätti minua. Rohkeutta blogin aloittamiseen piti kuitenkin kerätä muutama vuosi. Vasta elokuussa 2010 uskaltauduin perustamaan blogin Novitan neulomoon. Se tuntui silloin helpolta tavalta kokeilla blogin pitämistä.

Ensimmäisenä tässä blogissa esitellyt Bex-sukat.
Melko nopeasti tuo Neulomon blogin ulkonäön muokkaus mahdollisuudet ja yleisö alkoi tuntua liian suppealta. Niinpä 17. huhtikuuta 2011 perustin tämän blogin. Ensimmäisessä postauksessa esittelin Bex-sukat. Alunperin haaveilin, että tästä tulisi sellainen käsityöblogi, jossa esiteltäisiin monipuolisesti eri tekniikoilla tehtyjä käsitöitä. Kuitenkin aika neulepainoitteinen tämä blogi on ollut ihan alusta asti. Satunnaisesti tulee tehtyä jotain muuta.

Kirjontaakin on tullut vähän harrastettua tämän Ruusu-tyynyn verran

Suurin blogini aikana tekemä työ on tämä virkattu sängynpeite.

Blogini ei sisällöllisesti ole kovin paljon mielestäni muuttunut näiden neljän vuoden aikana. Alkuaikoina ehkä oli enemmän postauksia myös muista jutuista kuin valmistuneista töistä, mutta niitä ei nykyään tule niin paljon tehtyä. Suurin muutos on ehkä siinä millaisia neuleita teen. Aluksi tein melko paljon Novitan langoista ja suomenkielisillä ohjeilla. Vähitellen kuitenkin painopiste on siirtynyt muihin lankoihin ja nykyään käytän enemmän englanninkielisiä ohjeita. Tämän blogin aikana olen myös uskaltautunut suunnittelemaan neuleita.

Ensimmäinen itse suunnittelemani työ, johon kirjoitin myös ohjeen.

Suunnittelemieni Lotka-Volterra sukkien ohje löytyy Ullasta 3/13.
Ennen kaikkea uskon blogini antaneen minulle paljon lisää innostusta käsitöiden tekoon. Kaikki saamani kommentit piristävät aina päivääni. Ja 100 000 sivunkatselun rajakin näkyy juuri menneen rikki. Kiitos siis teille lukijoille. Ilman teitä tämä harrastus ei olisi yhtä kiva. Tässä vielä muutama suosikki työni vuosien varrelta.

Dahlia.

Tätä Taskutakkia olen käyttänyt paljon, ihan suosikki takkini.


Rock Island

Horatio & Oren lapasia olen käyttänyt niin paljon, että viime keväänä niihin tuli reikä (juuri kun olin päässyt ihmettelemästä miten sisko oli saanut omat lapasensa rikki.)

Nyt pitäisi haastaa 4 blogia kertomaan oman tarinansa. Haluaisivatko
Tiia N Langanpäästä kiinni -blogista,
JennyF Puikoissa kakkonen -blogista,
Ingi Ingiknits -blogista ja
Pirena Pirena -blogista
kertoa oman bloginsa tarinan?

8 kommenttia:

  1. Kiitos haasteesta. Tähän voin kenties vastatakin kun ei ollut liian monimutkainen. Siinäpä aihe seuraavaan blogipostaukseen.
    Olet sinä vaan niin taitava tyttö että melkein kadehdin sun töitäsi, (no ei sentään).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että otit haasteen vastaan. Tämä ei tosiaan kovin vaikea haaste ollut.

      Poista
  2. Kiitos, Lankakeiju, haasteesta! Aihe on mielenkiintoinen, otan sen vastaan.
    Olet itse taitava käsillätekijä ja saanut aikaiseksi vuosien varrella mitä upeampia luomuksia. Jo ne ensimmäiset esittelemäsi sukat, vau!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa, että otit haasteen vastaan. Minustakin tämä on mielenkiintoinen haaste. Yleensä en hirveästi jaksa muiden haastepostauksia lukea, mutta näitä olen käynyt lukemassa useammasta blogista.

      Poista
  3. Kiitos haasteesta, otan se toki vastaan! Paljon on samoja mietteitä bloggaamisesta kuin sinulla. Ja kiitos linkistä suunnittelemiisi sukkiin, en ole ennen noita huomannut ja laitan kyllä nyt jonoon!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtavaa, saan lisää lukea näitä blogien tarinoita. Kiva myös, että kiinnostuit tekemästäni ohjeesta. Pakko kyllä varoittaa, että siinä voi olla virheitä.

      Poista
  4. Kiitän haasteesta! Yritän vastailla jossain vaiheessa, mutta juuri nyt elämä on niin hektistä, etten ihan heti ehdi. Mutta yritän ja kiitän!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisi kiva, jos ehtisit vastata, mutta ei haittaa vaikka et ehtisikään.

      Poista

Kerrothan minulle mitä tykkäsit, kiitos.