sunnuntai 21. elokuuta 2016

Käsintehty essu

Viime vuoden marraskuussa ilmestyneessä Suuressa Käsityölehdessä oli ohje kivan näköiseen essuun. Siitä tuli äidin kanssa puhetta joulun alla ja kävi ilmi, että me molemmat oltiin ihastuttu siihen. Niinhän siinä sitten kävi, että yhdestä joululahjapaketista löytyi kangas tuohon essuun.


Ompelun aloittaminen on minusta vaikeaa, koska ensin pitää uskaltaa leikata kangas pienemmiksi paloiksi. Siksi essunkin aloittaminen venyi helmikuun loppuun. Kankaiden leikkaamisen jälkeen homma alkaa yleensä sujua, mutta en minä silti ajanpuutteen takia saa ompeluprojekteja etenemään kovin nopeasti. Vasta pääsiäisenä sain essun ommeltua valmiiksi. Suurimpia ongelmia aiheutti napinläpi, joka ommeltiin tuohon etulapun toiseen etureunaan niskahihnaa varten. En ole koskaan pitänyt siitä millaisia napinläpiä ompelukoneeni ompelee ja tämä napinläpi epäonnistui täysin. Päädyin sitten ompelemaan napinläven käsin äidiltä löytyneellä napinläpilangalla.



Napinlävestä tuli lopulta ihan hyvä, mutta siitä syntyi myös uusi hidaste. Eniten tykästyin essussa edessä olevaan kirjottuun kuvioon. Se piti sitten tietenkin kirjoa samalla värillä kuin käyttämäni napinläpilanka. Mutta eihän minun eikä äidin varastoista löytynyt saman väristä kirjontalankaa. Vasta toukokuussa sain käytyä sellaisessa kaupassa mistä löysin sopivan väristä kirjontalankaa.


Seuraava ongelma oli kuvion siirtäminen kankaalle. Kokeilin erivärisiä jäljennyspapereita, mutta en millään niistä saanut kuviota tarpeeksi selkeästi esiin. Lopulta päädyin piirtämään kuvion vapaalla kädellä kankaalle. Kirjoessakin jouduin purkamaan ja tekemään uudestaan monta kertaa ennen kuin olin tyytyväinen kuvioon. Ei tuosta ihan täydellinen tullut, mutta kyllä se menettelee. Jos jollain on hyviä vihjeitä, miten kuvion saa helposti siirrettyä kankaalle kirjontaa varten, niin otan ne kiitollisena vastaan.


Kesälomalla otin lopulta loppukirin ja kirjoin essun valmiiksi. Hyvä essu siitä tuli ja sellaiselle minulla onkin tarvetta. Jospa nyt vaatteeni pysyisivät puhtaampina leipoessa.


Käsintehty essu

Tekoaika: 28.2.-23.7.2016
Ohje: 24. Essu Suuresta Käsityölehdestä 11-12/2015
Kangas: pellavaa
Kirjontalanka: Anchor väri #70
Fiilis: Ihan OK tästä tuli

10 kommenttia:

  1. Pitkä projekti, mutta hieno lopputulos!

    VastaaPoista
  2. Kyllä kaikki vaivannäkö kannatti, nätti siitä tuli.

    VastaaPoista
  3. Essuja ei voi koskaan olla liikaa, tää on kiva!

    VastaaPoista
  4. Kannatti uhrata aikaa, loppu tulos palkitsee:)
    Joskus 10 vuotta sitten kirjoin pöytäliinoja kansalaisopiston piirissä. Siellä kuviot siirrettiin kankaalle kalkeeripaperin avulla.Se toimi hyvin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin ja tietty tarvittiin terävä kärkinen kynä:)

      Poista
    2. Kiitos! Täytyy muistaa tuo kalkeeripaperi ensi kerralla.

      Poista
  5. Ihana essu :)! Lopputulos on kaikkien mutkikkaiden vaiheiden arvoinen!

    VastaaPoista

Kerrothan minulle mitä tykkäsit, kiitos.