lauantai 12. marraskuuta 2016

Ei kovin löysä Hedda

Syyskuun lopussa minuun otettiin yhteyttä Prymiltä ja kysyttiin saako minulle lähettää lankapaketin. No tottakai minulle saa lankaa lähettää. Parin päivän päästä siitä lankapaketti saapui. Ensimmäisenä niistä langoista puikoille päätyi lanka, joka etukäteen innosti kaikista vähiten, Schachenmayrin Cordelo.


Cordelo oli hiukan liian paksua minun makuuni. Tykkään enemmän ohuemmista langoista. Myöskään se, että lanka oli enimmäkseen tekokuitua ei pahemmin innostanut. Langan väri onneksi oli kiva. Päädyin neulomaan langasta Hedda pipon.


Heddassa on kiva mallineule, ja tuo Cordelo lanka toimi siinä hyvin. Oikeastaan tykkään kovasti siitä pinnasta, jota tuolla langalla sain neulottua. Cordelo on rakenteeltaan neulosmaista ja siksi jos tökkäsi puikon vähän väärään kohtaan osa langan säikeestä jäi törröttämään rumasti. Onneksi ne kohdat näyttävät tasoittuneen kastelun jälkeen.


Tästä piposta ei tullut niin löysä kuin halusin, vaikka tein piposta slouchy version. Luultavasti tiukistelijana tiheyteni oli hiukan pielessä. Pipo kuitenkin venyy hyvin päähän ja kyllä tiukemmin neulotun pipon luulisi pitävän paremmin tuulta. Vähän epäilin kuinka hyvin tuo pipo lämmittää, kun 73 % langasta on tekokuitua, mutta hyvin tarkeni tämä pipo päässä käydä kävelyllä.


Hedda:

Tekoaika: 31.10.-5.11.2016
Ohje: Hedda by Vilma Vuori
Lanka: Schachenmayr Cordelo* värissä frost (00073) 72 g
Puikot: 4 mm resoriin ja 5 mm muuten
Versio: Slouchy
Fiilis: Palmikko neule on kivan näköistä, mutta piposta ei tullut niin löysä kuin halusin.
Linkki Ravelryn projektiin: Hedda

* Saatu blogin kautta

10 kommenttia:

Kerrothan minulle mitä tykkäsit, kiitos.