lauantai 18. maaliskuuta 2017

Ho'okipa huivi

Ravelryn Lankalaatikko ryhmän helmikuun kevyenä kuukausihaasteena oli neuloa jotain ihkulangasta, jota hilloan. Tämä olikin siitä vaikea haaste, että vaikka minulta ihkulankoja löytyy, niin en niitä oikein raaski käyttää. Niille kun pitäisi löytyä juuri se täydellinen malli. Nyt kuitenkin uskaltauduin neulomaan ihanan värisestä Walk Collectionin Blissistä Ho'okipa huivin.


Huivi neulottiin poikittain kulmasta kulmaan. Toisessa sivussa tehtiin i-cordia ja toisessa reunassa pitsiä. Ensin pitsireunassa lisättiin silmukoita ja puolenvälin jälkeen kavennettiin, jolla saatiin aikaan kolmiomainen muoto.


Monta kertaa tätä tehdessä mietin oliko tuo Ho'okipa huivi kuitenkaan oikea tuolle langalle. Molemmat reunat tuntuivat rullaavan, en ollut varma tuleeko huivista tarpeeksi iso ja lanka oli odottamaani kirjavampaa ja siksi tuntui, ettei huivin reunapitsi pääse oikein oikeuksiinsa. Tämä lanka tuntui liian hyvältä tälle mallille. Vielä viimeisen silmukan pääteltyäni harkitsin huivin purkamista mallaillessani sitä kaulaani.


Mutta olisihan se pitänyt tietää, että pingotus tekee ihmeitä. Huivin koko kasvoi juuri sopivaksi. Pitsireuna ei enää rullannut, eikä toinenkaan reuna enää niin pahasti. Kyllä tästä loppujen lopuksi ihana huivi tuli. Ja yksi ihkulangoistani sai arvoisensa muodon. Ehkä nyt voin ostaa lisää ihkulankaa?


Ho'okipa huivi:

Tekoaika: 20.2.-17.3.2017
Ohje: "Ho'okipa" shawl by Paulina Popiolek
Lanka: Walk Collection Bliss värissä blueberry juice 88 g
Puikot: 4 mm
Fiilis: Ihana huivi!
Linkki Ravleryn projektiin: Ho'okipa shawl

14 kommenttia:

  1. Onpa ihana huivi! Ja ehdottomasti voit ostaa lisää ihkulankaa, sitä ei ole koskaan liikaa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ei kai sitä ihkulankaa tosiaan voi liikaa olla.

      Poista
  2. Mulla on ihkulankojen kanssa sama juttu - ei millään raaskisi käyttää! Huivista tuli todella kaunis, pitsikuvio on erityisen viehättävä!

    VastaaPoista
  3. Tosi kaunis huivi, ja siihen täydellisen näköinen lanka. ;)

    VastaaPoista
  4. Pingotus on parasta. Ei ehkä tehdessä, mutta sitten valmiina. :D Oon vaikka kuinka monesti myynyt maani neuleen valmistuttua ja sitä peilailtuani vain rakastuakseni siihen päätä pahkaa heti pingotuksen jälkeen. Niin tuttua. Erinomaisesti muuten mätsää neuletakkiin tämä huivi. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen niin samaa mieltä tuosta pingotuksesta. Pingottaminen ei ole lempiosuuksiani neuleen viimeistelyssä, mutta ilman sitä neuleista ei kyllä tule yhtä ihania.

      Poista
  5. Nyt tuli kyllä niin ihkuhuivi kuin voi tulla :) Aivan ihana malli ja väri täydellinen :)

    VastaaPoista
  6. Harvinaisen kaunis reunapitsi, piristävän erilainen! Ja kuvissa ainakin erottuu mainiosti myös kirjavahkossa langassa. Ehdottomasti lupa myönnetty ostaa lisää ihkulankaa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Joo pingottaminen auttoi myös tuohon reunapitsin erottumiseen. Ja kiitos ihkulanganosto-luvasta. :D

      Poista
  7. Ja taas kerran aivan ihana!
    Todella kaunis!

    VastaaPoista

Kerrothan minulle mitä tykkäsit, kiitos.