keskiviikko 19. heinäkuuta 2017

TDS 2017: Fins

Lauantaina kello kaksi iltapäivällä alkoi sitten Tour de Sock -kisan ensimmäinen kierros. Päätin, että tänä vuonna neulon vain ne sukat, joista oikeasti tykkään. Jonossa on muutenkin niin paljon kivoja sukkamalleja, ettei kannata tuhlata aikaa ja sukkalankoja neulomalla sukkia joista ei tykkää. Ensimmäinen ajatus tästä ensimmäisen kierroksen sukista oli, että en niitä neulo. Mutta sitten katselin muiden aloituksia ja jotenkin tämä malli kuitenkin alkoi kiehtoa. Hiukan piti miettiä lankavalintaa, mutta illalla kahdeksalta pääsin aloittamaan sukkia.

 
Kokeilin ensin neuloa sukkia kirjavalla langalla, mutta lopulta päädyin siihen lopputulokseen, että malli pääsee parhaiten oikeuksiinsa yksivärisellä langalla. Varsinkaan, kun en raaskinut mitään käsinvärjättyjä ihanuuksia tähän malliin tuhlata.


Kantapää oli perusperiaatteeltaan jälkikäteen tehty kantapää. Se vain piti tehdä ennen vartta. Näissä sukissa on siis jälkikäteen tehty varsi! Minun jalkaan ei ohjeen kantapää suoraan sopinut, joten tein siitä hiukan syvemmän neulomalla siihen muutaman ylimääräisen kerroksen.


Mallineule oli helppoa ja siksi sukat valmistuivat nopeasti. Koko sunnuntain kulutin sukkien neulomiseen. Maanantaina puolenpäivän aikaan sukat sitten olivat valmiit. Lopputuloksissa olin 76. nopein.


Olen oikeastaan oikein tyytyväinen, että neuloin nämä sukat. Näistä tuli paljon hienommat kuin etukäteen osasin odottaa. Varsinkaan tuosta varren suun renuksesta en oikein välittänyt, mutta eipä se näissä valmiissa sukissa pahasti häiritse.


Fins:

Tekoaika: 15.-17.7.2017
Ohje: Fins by Sarah Bordelon
Lanka: Hjertegarn Sock 4 vaaleansininen (1620) 73 g
Puikot: 2.25 mm
Koko: medium
Muokkaukset: Neuloin muutaman ylimääräisen kerroksen kantapäähän
Fiilis: Yllättävän hienot sukat
Linkki Ravelryn projektiin: TDS 2017, stage 1: Fins

8 kommenttia:

  1. Kauniit sukat. Näitä on nyt insta ollut pullollaan. Hauskan näköinen tuo pintaneule! (: Tuon sukan suun reunus kyllä vähän itseänikin mietityttää, että onko se kiva vai ei. Ehkä nilkkasukassa reunus voisi toimia nätimmin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo näitä on kyllä näkynyt viime päivinä paljon. Suomalaisia on taas hurja määrä mukana. Ilman tuota reunusta nämä olisi kyllä tosi kivat sukat. Onneksi se on helppo purkaa, jos se alkaa liikaa ärsyttään.

      Poista
  2. Tosi kauniit sukat! Hyvin sopii tuo lanka ja väri tuohon malliin

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Alunperin ajattelin tätä lankaa helmisukkiin, mutta näihin tämä sopi niin hyvin, että pitää niihin sitten kehitellä jotain muuta.

      Poista
  3. Petollisen helppo tää ensimmäisen kierroksen malli, saa nähdä mikä hirvitys seuraavaksi tulee :D Nää on kyllä sievät vaaleansinisenä, miulla on tulossa siniset pinkeillä kantapäillä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Nämä oli kyllä tosi helpot sukat. Minä oikeastaan toivon vähän vaikeampia sukkia, sijoitukseni on vaikeilla kierroksilla yleensä vähän parempi.

      Poista
  4. Kivat sukat nimenomaan yksivärisenä. Kantapää oli mielestäni hauskin, oppi hiukan uutta. Loistava sijoitus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Näyttää nämä yksivärisinä kivoilta, vaikka olen minä nähnyt kivoja monivärisiäkin versioita.

      Poista

Kerrothan minulle mitä tykkäsit, kiitos.