tiistai 6. maaliskuuta 2018

Sukka-Finlandia: Onnenmaa

Sukka-Finlandian viides etappi siis jäi minulta väliin, mutta kuudennen etapin malli puhutteli sen verran, että se pääsi puikoille. Mutta kun muokkaamisen makuun olin päässyt, niin ei nämäkään syntyneet ihan ohjeen mukaan.


Eniten minua häiritsi myös tässä mallissa epäjatkuvuus. Ohjeen mukaan mallineule muuttuu kun siirrytään varresta jalkaterään. Vain edessä kuvio jatkui. Muutin siis mallia niin, että jalkaterän mallineule alkoi heti varressa kontrasti värisen raidan jälkeen. Myös muita pienempiä muutoksia tein. Ensimmäisen kerroksen neuloin oikein, sillä ohjeen mukaan tehtynä varren suu rullasi hiukan häiritsevästi. Kantapään vaihdoin suosikkiini ranskalaiseen, joka istuu jalkaani parhaiten.


Varren takaosaan neuloin samaa mallineuletta kuin eteen.



Mutta oli tässä mallissa kivojakin elementtejä (enhän minä muuten olisi näitä sukkia neulonutkaan). Tykkään kovasti tuosta mallineuleesta. Myös tuo varren suun raita on kivan näköinen. Mutta parasta ovat kärjen kavennukset. Ne tehtiin jalkaterän päällä keskellä, jolloin ne sulautuvat kivasti osaksi mallineuletta. Juuri tällaiset loppuunasti mietityt yksityiskohdat ovat sellaisia, jotka saavat arvostamaan suunnittelijaa.


Ravellenic Games hidasti sukkien aloittamista ja pääsin lopulta aloittamaan yli viikon mallin julkaisun jälkeen. Hiukan piti kiirettä, että ehdin saada sukat valmiiksi kisan aikana. Lopulta ne valmistuivat toiseksi viimeisen päivän iltana. Eli siis juuri ajoissa. Ja kyllähän näistäkin oikein kivat sukat tuli.

Onnenmaa:

Tekoaika: 22.-27.2.2018
Ohje: Onnenmaa by Merja Ojanperä
Lanka: Gjestal Maija sininen (238) 92 g ja Novita Nalle vaaleansininen 2 g
Puikot: 2.75 mm
Fiilis: Nätit sukat!
Linkki Ravelryn projektiin: Sukka-Finlandia, etappi 6: Onnemaa


Näin siis tuli päätökseen Sukka-Finlandia -kisa. Käteen siitä jäi minulle 7 paria sukkia. Nyt onkin sitten aika pitää hiukan taukoa sukkakisailusta. Sock Madness ja mahdollisesti myös Tour de Sock jäävät minulta tänä vuonna väliin. Sukka-Finlandiaan luultavasti osallistun, jos se vielä järjestetään uudestaan. Oli tässä tämän vuotisessa kisassa niin kivoja malleja.

Tässä vielä yhteiskuvassa kaikki tämän vuotiseen kisaan neulomani sukat.

11 kommenttia:

  1. Nätit sukat nekin, tykkään muokkauksista!

    VastaaPoista
  2. Oi, kivasti muokattu! :) Mun saldo jäi nyt neljään pariin, mutta ihan mielenkiintoinen kisa kumminkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pipo-otus! Hieno saldo tuo neljä pariakin on.

      Poista
  3. Ihanat. Niin kaunis kuvionti ja tietenkin lempparini turkoosi väri (hurahtanut siihen täysin). On kyllä niin kauniit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kuva hiukan valehtelee väriä, ihan noin kirkkaat sukat eivät luonnossa ole. Mutta turkoosi on kyllä kiva väri.

      Poista
  4. Sievät sukat tuli näistäkin :)
    Sitä mietin, että onko kaikki sukat tehty omaan jalkaan sopiviksi, vai mitä teet kaikilla noilla sukilla?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Virpi! Kaikki naisten sukat teen omaan jalkaan sopivaksi. Sen kokoiset sukat, kun sopivat myös lähipiirini naisille. Tällä hetkellä näille sukille ei ole käyttöä, vaan nämä jäävät kaappiin odottelemaan sopivaa tarvetta.

      Poista
  5. Hei! Löysin tänne blogiisi sattumalta, kun lueskelen täällä eri blogeja:)
    Voi, kuinka kauniita töitä täällä on:)
    Sinulla on kyllä puikot suihkineet melkoisella nopeudella, kun on noin monet sukat puikoilta tipahdellut:)
    Todella kauniit sukat ja niin hempeä tuo kuvio ja upea väri:)
    Toinen toistaan kauniimpia sukkia, ihanissa väreissä:)
    Hempeää kevään alkua sinulle! T:-Satuli-

    VastaaPoista
  6. Kivasti keksitty nuo modaukset, nätit sukat.

    VastaaPoista

Kerrothan minulle mitä tykkäsit, kiitos.