sunnuntai 3. maaliskuuta 2019

Sukka-Finlandia: Halo

Sukka-Finlandian viides etappi alkoi lauantaina 23.2. kello 10 aamulla. Etukäteen minulla oli hiukan pohdittavaa puikkovalinnan suhteen. En ole saanut hommattua uusia 2.5 mm pyöröpuikkoja kolmannella etapilla hajonneiden tilalle. Viime etapilla käytin 2.25 mm puikkoja,  mutta ne olivat nyt kiinni toisessa työssä. Siispä päätin pitkästä aikaa neuloa sukat sukkapuikoilla. Aloitukseen jouduin kuitenkin taas lainaamaan äidin käppyräisiä pyöröpuikkoja, kun sukat aloitettiin kärjestä ja kärkialoitus on mielestäni hiukan liian vaikea tehdä sukkapuikoilla.


Malliksi tällä etapilla paljastui Veera Välimäen Halo. Minusta tähän malliin sopi hienosti hiukan rouheampi lanka, joten valitsin jo monta vuotta sitä oikeaa mallia odottaneen Handun PukkIlun. Hiukan sai jännittää tuleeko sukistani liian isot, sillä PukkIlu neuloitui hiukan löyhemmin kuin tavallinen fingering vahvuinen lanka, vaikka esimerkiksi Ravelryssa se on merkitty fingering vahvuiseksi. Onnekseni palmikot vetivät sen verran kasaan, että sukan ympärys ei tunnu liian suurelta ja sukan pituuden suhteen oli kisasukaksi harvinaisen  paljon vapauksia, kun ainoa vaatimus oli tietty määrä palmikon toistoja varren takana.



Sukista tuli juuri niin ihanan rouheat kuin suunnittelinkin. Tykkään kovasti. Nämä sukat myös valmistuivat vauhdikkaasti. Aloitin melko pian etapin alun jälkeen ja käytin suuren osan viikonlopustani sukkien neulomiseen. Viimeisen silmukan päättelin sunnuntai iltana yhdentoista jälkeen. Sillä saavutin tämän kisan parhaan sijoitukseni, kun olin 37. nopein. Seuraava etappi alkaakin sitten ensi tiistaina. Saapa nähdä mitä siellä sitten on luvassa. Ennakkotietojen perusteella ainakin sukkien maalaamista (tai vaihtoehtoisesti kirjomista).

Halo: 

Tekoaika: 23.-24.2.2019
Ohje: Halo by Veera Välimäki
Lanka: Handu PukkIlu värjäämätön 74 g
Puikot: 2.5 mm
Koko: S
Linkki Ravelryn projektiin: Sukka-Finlandia: Halo  


5 kommenttia:

  1. Onpa ihanat näin vaaleina versioina! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Pakko myöntää, että en alussa oikein innostunut ohjeen tummasta toteutuksesta, mutta tykästyin malliin matkan varrella.

      Poista
  2. Kauniit sukat ja hirmu nopeesti tehtykkin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Riitu! Paljon nopeampaan en varmasti pystyisikään.

      Poista

Kerrothan minulle mitä tykkäsit, kiitos.