sunnuntai 28. huhtikuuta 2019

Sydänsukat

Palasin taas vaihteeksi projektiini neuloa jononi vanhimpia malleja. Nämä sydänsukat olen lisännyt jonooni heti tuon Novitan sukkalehden ilmestymisen jälkeen vuonna 2011. Langatkin olen jo päättänyt aikoja sitten. Pohjavärinä käytin Novitan lapaskilpailusta voittamaani ruskeaa Nallea (vuodelta 2013) ja sydämet olin päättänyt tehdä eri värisillä jämälangoilla. Sukat olisi siis jo aikoja sitten hyvin suunniteltu, vain toteutus puuttui.


Nyt viimein maaliskuussa päätin aloittaa sukat. Oikeastaan ehkä hyvä, että aloitin sukat vasta nyt, kun mallissa on paljon pitkiä langanjuoksuja, joiden sitomiseen tikapuutekniikka oli hyvä. Vielä pari vuotta sitten en olisi sitä osannut.


Mitään kovin erikoista näissä sukissa ei rakenteellisesti ole. Ihan perus varresta aloitetut sukat. Sen verran muutin mallia, että tein kantapään muutin hollantilaisesta ranskalaiseksi. Kiilakavennukset tein joka toinen kerros, ohjeen joka kerroksen sijaan. Siinä kohti tosin tuli sitten todella pitkiä langanjuoksuja, mutta kuten sanoin tikapuutekniikalla ne kesyttyivät. Kärjet sentään tein ohjeen mukaisesti sädekavennuksilla.


Huomasitteko, että toisen sukan kärjessä värit eivät mene ihan samassa järjestyksessä kuin muualla sukissa. Siinä vaiheessa nimittäin punainen lanka loppui. Se oli kyllä ihan toivottu lopputulos ja sen takia en tehnyt sukista symmetrisiä. Jonkin langan loppuminen ei hyppää niin silmille, kun sydämien värit menevät eri sukissa eri tahtia. Myös sininen lanka loppui viimeisen sydänrivin jälkeen.


Sukista tuli ihan kivat. Ei nämä nyt mitään suuria tunteita herätä, mutta sainpahan kulutettua pari jämäkerää kokonaan varatosta. Jo niiden takia näiden sukkien neulominen kannatti.

Sydänsukat:

Tekoaika: 23.3.-19.4.2019
Ohje: n. Sydänsukat by Minna Metsänen Novitan ensimmäisestä sukkalehdestä vuodelta 2011
Lanka: Novita Nalle, meleerattu ruskea (009) 78 g ja Nallen ja Maijan jämiä yhteensä 34 g
Puikot: 3 mm
Koko: n. 39
Linkki Ravelryn projektiin: Sydänsukat

14 kommenttia:

  1. Ihanat! <3 Ainakin kolmet sukat on tullut tehtyä tällä ohjeella joskus, mutta tikapuutekniikka voisi näiden kohdalla olla tosiaan hyvä idea. Ehkä taas jossain vaiheessa otan sydänsukat työn alle. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vau, sinähän olet jo paljon tehnyt näitä. Tämä oli kyllä ihan kiva malli varsinkin jämälankojen käyttöön.

      Poista
  2. Kauniit sukat! Ja oivat jämälankojen kuluttamiseen ;)

    VastaaPoista
  3. Kivat, oikein ystävänpäivä sukat.
    Teetkö muuten anelmaisia myyntiin, kun mun on tehnyt niitä niin mieli, muttei ole löytynyt tekijää?
    Olen varmaan sun blogissa eka kertaa ,liityin lukijaksi ja liitin sun blogin omaan lukulistaani, näin on helpompi seurata blogiasi.
    Tuleppas sinäkin kylään aurinkokujalle.
    Oikein iloista vappua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja tervetuloa blogiini. Valitettavasti minulla ei ole aikaa tehdä tilaustöitä, kun omiakin tarpeita on ihan riittävästi.

      Poista
  4. p.s En löytänyt sinulta sellaista kohtaa josta olisi voinut liittyä lukijaksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kun sanoit. Oli tuo lukija-kohta tippunut jossain vaiheessa pois, mutta lisäsin sen nyt takaisin.

      Poista
  5. Ihanat sydänsukat, kivasti tuo pohjaväri rauhoittaa muuten niin värikkäitä sukkia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Aivan totta, juuri siksi valitsin aika neutraalin pohjavärin.

      Poista
  6. Kivat sydänsukat noilla jämälangoilla. Tuo kantapään vaihdos on hyvä juttu. Olen nimittäin saanut alkuperäisellä ohjeella lahjaksi ja vähän tiukka on.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Minulla nämä sukat ovat melkein vähän liian löysät. Mutta minun kirjoneule käsialani on kyllä aika löysä.

      Poista

Kerrothan minulle mitä tykkäsit, kiitos.