sunnuntai 13. maaliskuuta 2022

Tajunnanvirta sukat

 Olen jo useamman kerran seurannut Pipotuksen Istagramissa järjestämiä Tajunnanvirta-sukka yhteisneulontoja. Niissä Pipotus antaa vihjeissä lähinnä aihepiirin, josta voi inspiroitua omaan sukkaansa. Näin kaikkien sukista tulee erilaiset. Nyt helmikuussa alkaneessa Tajunnanvirta KALissa innostuin neulomaan omat sukkani.

Alussa päätin neuloa resorit, kantapäät ja kärjet pinkillä kontrastivärillä ja, että muuten sukkien pohjavärinä on harmaa. Kuviot suunnittelin itse tai etsin Pinterestistä valmiita kuvioita.

 
  Ensimmäisessä vihjeessä käskettiin neulomaan palmikko- tai pitsiresori. Minä neuloin kahden silmukan palmikoita pinkillä. Toisessa vihjeessä käskettiin neulomaan pisaroita. Neuloin siis sinisiä vesipisaroita. Kolmannessa vihjeessä neulottiin pystysuoria raitoja. Minä neuloin yhden silmukan levyisiä raitoja violetilla. Että kuviosta tulisi mielenkiintoisempi aloitin  raidat eri aikaan, että valmiina koko kuvio ikään kuin aaltoilee. Neljännessä vihjeessä neulottiinkin sitten aaltoja. Siihen löysin kivan valmiin kuvion Pinterestistä. Viidennessä vihjeessä käskettiin neulomaan kuvio, jossa pohjaväri pysyy samana, mutta kuvioväri vaihtuu välillä. Tähän löysin kivan kukkakuvion, johon neuloin kukan pinkillä ja sen varren ja lehdet vihreällä.

Kantapään toteutusta sai hiukan aikaa miettiä. Vihjeessä käskettiin neuloa kantapäistä keskenään erilaiset. Lopulta keksin neuloa kantapään käännökset eri väreillä. Toiseen neuloin sen violetilla ja toiseen turkoosilla. Kantapään jälkeen aloitin kuviovärikierroksen alusta. Seitsemännessä vihjeessä käskettiin neuloa vinoraitoja. Minä neuloin kahden silmukan levyisiä vinoraitoja sinisellä. Samalla piilotin kiilakavennukset jalkapohjan alle. Kahdeksannessa vihjeessä käskettiin neulomaan palloja. Ensimmäisellä yrityksellä neuloin umpeenväritettyjä palloja. Ne näyttivät kuitenkin mielestäni liian raskailta ja siksi purin ne pois ja neuloin vähän keveämpiä palloja. Seuraavaksi neulottiin neliöitä. Minä löysin kivan kuvion, jossa neliöt ovat kellahtaneet kärjelleen. Kymmenennessä vihjeessä käskettiin neulomaan jotain kasviaiheista. Minä neuloin ruusuja. Kivasti väri vuorossa oli vielä sama pinkki kuin aikaisemmassa neulomassani kukassa. 11. vihjeessä neulottiin vaakaraitoja. Minä neuloin yhden kerroksen raitoja vihreällä. Viimeisessä vihjeessä käskettiin neuloa jotain yksinkertaista kirjoneuletta kärkikavennusten aikana. Minä neuloin kärkikavennusten parin ensimmäisen kerroksen aikana sisksak-kuviota, jossa harmaa pohjaväri muuttuu pinkiksi kontrastiväriksi.

Sukista tuli mielestäni aika kivat. Harmaa pohjaväri mukavasti rauhoittaa kokonaisuutta. Ainoa mikä vähän harmittaa, että melkein kaikki kuviot käänsin peilikuvaksi toiseen sukkaan, mutta kuvia ottaessa huomasin, että ruusukuvion olin unohtanut kääntää. Mutta oli kivaa vaihteen vuoksi suunnitella neuletta itse. Ja mukavasti taas jämälangat kuluivat.

Tajunnanvirta 2022

Ohje: Tajunnanvirta-sukat by @pipotus Instagramissa
Koko: 40 
Lanka: Handu Perussukkalanka pinkki 20 g, Filcolana Arwetta vaalean harmaa (957) 34g, sininen (142) 10g, Fabel violetti (104) 10g, turkoosi 11g , Handu Minimerino pinkki 5g, Opal vihreä (1990) 4g
Puikot: 2.25 mm
Tekoaika: 13.2.-5.3.2022
Linkki Ravelryn projektiin: Tajunnanvirta 2022


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kerrothan minulle mitä tykkäsit, kiitos.