Nämä sukat valmistuivat jo reilu kuukausi sitten. En vain ole ehtinyt niistä tänne mitään kirjoittaa. Mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan.
Aloitin sukat kärjestä, että saisin kaikki värit käytettyä helposti ilman, että tarvitsisi neuloa mallitilkkua ja sen perusteella laskea raitojen leveyksiä. Sukissa on jälkikäteen tehty kantapää ja siinäkin värinvaihtokohdassa samanlaista kuviota, kuin kärjessä. Toki raitojen leveyksiä piti siinä vaiheessa säätää, että kantapää tuli sopivaan kohtaan. Sukissa on 1 oikein, 1nurin -resori ja silmukat on päätelty italialaisella päättelyllä.
Sukkien varressa on kaksi punaista raitaa peräkkäin samalla lailla kuin karkkipussin kuviossakin. Jännästi kuitenkin ne punaiset raidat näyttävät hiukan eri sävyisiltä, vaikka ihan samasta kerästä ne on neulottu.
Olen erittäin tyytyväinen sukkiin, vaikka ne eivät tuossa kilpailussa pärjäisikään. Instagramissa olen törmännyt muutamaan muuhunkin vähän samalla idealla toteutettuun Remix-sukkaan. Muistakin karkeista inspiroituneita upeita sukkia on Instagramissa näkynyt, joten en ihmettele, jos nämä sukat eivät parhaimmistoon pääsekään. Kilpailun tuotoksista kootusta sukka-lehdestä tulee varmasti upea. Sitä odotellessa.
Remix-sukat
Ohje: Omasta päästä
Koko: n. 40
Lanka: Novita 7 veljestä noki (099) 54 g, yrtti (302) 13 g, lobelia (136) 11 g, syklaami (563) 17 g, joulu (549) 24 g ja appelsiini (278) 14 g.
Puikot: 3.5 mm
Tekoaika: 5.-14.3.2022
Linkki Ravelryn projektiin: Remix
Hienot sukat ja kivan värikkäät. Tuo italialainen päättely on kiva,kun on niin joustava. Olen sitä käyttänyt useammassa paikassa. Se on siisti. Kantapää on erityisen hieno!
VastaaPoistaKitos Iso Gnu! Minäkin tykkään tuosta italialaisesta päättelystä. Se tekee mielestäni neuleista viimeistellyn näköisiä.
PoistaNämä ovat hienot! Minullekin se on itselle se voitto kun on osallistunut vaikka ei mitään muuta tulisikaan. Odotan myös tuota lehteä :)
VastaaPoistaKiitos Maarit! Lehteä odotellessa. Jännä nähdä mitä kaikkea siihen on valittu.
PoistaNämä ovat kyllä itse iloisuus!
VastaaPoistaKiitos Saukkis! Näissä on kyllä iloiset värit.
PoistaIloiset ja pirteät sukat! Toivottavasti pääsevät lehteen!
VastaaPoistaKiitos Hepsi! Enköhän voi paljastaa, että kyllä nämä pääsivät lehteen.
Poista