Blogataan nyt sitten toisenkin kerran viikonlopun aikana, kun vauhtiin päästiin. Nyt siis valmistui taas liinoja.
Tekoaika: 20.7-16.10.2011
Ohje: täältä
Lanka: Novita Virkkauslanka valkoinen 33g
Puikot: 2.5 ja virkkuukoukku 1.5(?)
Halkaisija: n. 45 cm
Ohje oli helppo, mutta silti liina on kivan näköinen. Tätä mallia voisin suositella ensimmäiseksi neulotuksi liinaksi, jos vain tavallisimmat englanninkieliset termit hallitsee. Ohje löytyy sekä sanallisesti että kaaviona. Itse käytin kaaviota, vaikka malli oli niin helppo ettei sitä pahemmin tarvinnut katsella muuten kuin vähän kerroksen alussa.
Tekoaika: 13-16.10.2011
Ohje: Kauneimmat Joulun käsityöt 2010 malli 32
Lanka: Novita virkkauslanka valkoinen 13 g
Virkkuukoukku: 1.5(?)
Halkaisija: n. 24 cm
Neulottuun liinaan en tietenkään saanut kulumaan tarpeeksi lankaa, joten piti vielä tällainen pieni liina virkata kaveriksi, että kyjy-työn vaatimukset täyttyisivät. Nytkin lankaa kului yhteensä 46g ja 252.8 m. Siis peräti 2.8 m yli rajan. Tämän liinan ohje oli vähän epäselvä ja minusta kaaviostakin puuttui muutama pylväsryhmä, jotka piti kuvasta katsoa, mutta sellaisia nuo Kauneimmat käsityöt -lehden ohjeet tuppaa olemaan. Lopputulokseen olen tyytyväinen. Tämä löysi heti paikkansa, vaikka suurin osa tekemistäni liinoista joutuu kaapin perälle odottamaan käyttä.
Kauniita liinoja! en ole uskaltautunut vielä liinaa neulomaan, mutta tuota voisikin yrittää =)
VastaaPoistaUpeita liinoja!
VastaaPoistaPirjo, siitä vaan kokeilemaan. Ei liinojen neulominen ole kovin vaikeaa.
VastaaPoistaKiitos, Neule-Kirppu!
On kyllä hienoja liinoja, voi kunpa itsekin jaksaisi harjoitella moisten tekoa :)
VastaaPoistaOnko vain mun näytöllä, mutta päiväykset postauksissa on hurjia, samoin puikkojen/koukkujen nrot omituisia, saati sit menekit ja koot.. Yksikin huivi oli jotain melkein 8m pitkä :o
Tämän postauksen kuvatekstinä näkyy näin:
"Virkattu liina:
Tekoaika: 79-72.76.8677
Ohje: Kauneimmat Joulun käsityöt 8676 malli 98
Lanka: Novita virkkauslanka valkoinen 79 g
Virkkuukoukku: 7.1(?)
Halkaisija: n. 80 cm"
Mutta tähän liittaessäni näkyi numerot ihan oikeina! Omituista.. :o
iid, onpa omituista. Minulla nuo numerot näkyy, kyllä ihan oikein.
VastaaPoista