sunnuntai 10. maaliskuuta 2013

Perinteistä

Maaliskuuta ei ole kulunut kuin vähän reilu viikko ja nyt jo maaliskuun sukat ovat valmiit. Ravelryn Kahelien KALien sukkahaasteessa maaliskuun toinen haaste oli neuloa perinnesukat. Tämä oli minun mielestä tähän mennessä vaikein haaste lähinnä sen takia, että mallin valinta oli niin hankalaa. Helmikuun alkupuolella jo päätin, että valitsen Eeva Haaviston Sata kansanomaista kuviokudin mallia -kirjasta jonkin kirjoneulemallin ja sovellan sitä sukkiin. Muuten hyvä, mutta se kirja on täynnä kauniita malleja ja sopivan kuvion valitsin oikeastaan vasta siinä vaiheessa, kun loin silmukoita ensimmäiseen sukkaan. Tällaiset niistä sitten tuli.
Tekoaika: 1-8.3.2013
Ohje: Omasta päästä, kirjoneule kuvio Eeva Haaviston Sata kansanomaista kuviokudin malli -kirjasta malli N:o 75
Lanka: Novita Tico tico l.valkoinen 68 g ja violettiraidallinen 17 g
Puikot: 2
Koko: 39
Fiilis: Kuvio sopii kauniisti sukkiin ja väritkin sain menemään samalla lailla molempiin sukkiin. Tykkään!

Sukat edistyivät hyvin varren neulomisen ajan, mutta sitten piti päättää millaisen kantapään teen. Ensin ajattelin tehdä tiimalasikantapään ja jatkaa kirjoneuleen neulomista koko ajan lukuun ottamatta kantapäätä ja kärkeä. Pitkän pähkäilyn jälkeen päädyin kuitenkin neulomaan hyväksi havaitun ranskalaisen kantapään ja neulomaan juuri ennen kärkikavennuksia yhden kuvioraidan. Se tuntui sopivan sukkaan hyvin.
Juuri ennen toisen sukan kärkikavennuksia valkoinen lanka loppui. Äidiltä onneksi löytyi kokonainen kerä tuota valkoista Tico ticoa ja sain siitä neulottua sukan loppuun. Mutta äidin lanka ei ollut aivan niin valkoista kuin minun lankani. Varsinkin luonnonvalossa eron huomaa selvästi. Mutta kai sen on kelvattava. Tuskin sitä huomaa kukaan muu kuin minä.
Toisen sukan erivärisestä kärjestä huolimatta pidän siitä millaisen lopputuloksen sain aikaan. Kuvio sopii hienosti sukkiin ja väritkin sain kulkemaan samalla lailla molempiin sukkiin. Alkaa myös pikkuhiljaa tuntua siltä, että kirjoneuleen neulominenkin alkaa sujua jo ihan mukavasti. Ja kivan näköisiä neuleita sillä ainankin saa aikaan. 

14 kommenttia:

  1. Kivat sukat tuli. Olen itse hyödyntänyt samaista kirjaa sukkien kirjoneuleissa ja hyviä on tullut.

    VastaaPoista
  2. Ai että kauniit. Harmi, että tuota violettia Tico ticoa ei enään saa.

    VastaaPoista
  3. Voi elämä että on kauniit nuo sukat :O vau.

    VastaaPoista
  4. Todella kauniit sukat. Violetin sävytkin menevät tosi nätisti.

    VastaaPoista
  5. Erittäin onnistuneet kirjoneulesukat.

    VastaaPoista
  6. Tosi kauniit! Päkiän kuvioraita myös tekee tuosta kulutukselle herkästä kohdasta vahvemman :)

    VastaaPoista
  7. Kauniit sukat...tykkään tuosta kuviosta :)

    VastaaPoista
  8. Tosi upeat sukat! Nuo kuviot käyvät hienosti myös sukkiin.

    VastaaPoista
  9. Hei, sinulle olisi haaste blogissani :)

    VastaaPoista
  10. Oijoi! Todella kauniit!! :) Ja muutenkin täällä on kaikkea nättiä! :) Minäpä jään lukijaksesi! :) Tervetuloa myös piipahtamaan minun käsityöblogissani osoitteessa http://suppiksen.blogspot.fi

    VastaaPoista

Kerrothan minulle mitä tykkäsit, kiitos.