sunnuntai 14. huhtikuuta 2013

Koolailua

Eilen oli sitten se päivä, kun viimein pääsin kokeilemaan ensimmäistä kertaa värjäämistä. Minua on jo pitkään kiinnostanut kokeilla sitä, mutta koskaan ei ole tullut kokeiltua. Nyt huhtikuussa Suuren sukkahaasteen toisena haasteena on neuloa sukat suomalaisen värjärin värjäämästä langasta. Se antoi minulle hyvän syyn kokeilla Kool aideilla värjäämistä. Toinen syy, miksi päätin kokeilla värjäämistä nyt oli, että halusin kokeilla millaista Novitan uusi ohut sukkalanka Pikkusisko on, mutta Novitan tarjoamat värit eivät oikein houkutelleet. Ajattelin, että jos itse värjäämällä saisi miellyttävämpää väriä aikaiseksi.

Tilasin värit Tapion kaupasta samalla, kun tilasin sieltä paitsi värjättävät langat, myös seuraavan neuletakin langat. Jostain muualta olisi ehkä saanut halvemmalla ja Kool aid valikoima olisi ollut laajempi, mutta ajattelin, että parempi tilata värit samoilla postikuluilla kuin muutkin tarvitsemani langat.

Värjääminen alkoi laittamalla Pikkusisko kerät vyyhdille. Vyyhdinpuita ei ollut käytettävissä, mutta aika näppärästi vyyhdittäminen onnistui myös kerinpuilla.
Lankoja vyyhdittämässä.
Toisesta vyyhdistä tuli vähän pienempi, kun kerinpuiden kiristys petti kesken vyyhdityksen.
Ohjetta värjäykseen katselin enimmäkseen täältä. Aluksi laitoin langat likoamaan ämpäriin ja kattila hellalle lämpenemään. Veden kiehuessa lisäsin sinne ensin pussin Pink Lemonade jauhetta ja langat perään. Tavoitteena oli saada aikaan vähän epätasainen värjäys, joten vyyhdit laitoin aika rauhallisesti veteen.
Langat kattilassa ensimmäisellä värjäyskerralla.
Ensimmäisen värjäyksen jälkeen lanka oli hennon vaaleanpunaista, mutta osa langasta oli vielä valkoista. Mietin pitkään haluanko vahvistaa väriä, sillä se hento värikin oli aika kiva. Lopulta kuitenkin innostus värjäämiseen sai kokeilemaan värin vahvistamista noin 1/3 pussillisella Strawberry jauhetta.
Sopisiko lanka paremmin Love and Liqouriin?
Lopputulos on ihan kiva. Ei täydellinen, mutta kyllä tuota kestää katsoa. Jännä nähdä millaista jälkeä tuosta tulee neuloessa. Tarkoitus on neuloa tuosta Love and Liquor -sukat tai Ornamental sock. Täytyy kokeilla kumpaan lanka sopii paremmin. Niissä on vähän erilainen kantapää niin saa toisenkin huhtikuun sukkahaasteen täytettyä.
Vai Ornamentaliin?
Joka tapauksessa innostus värjäämiseen syntyi ja jäi tunne, että tätä pitää kokeilla joskus uudestaan. Niin helppoa ja kivaa se oli.

2 kommenttia:

  1. Kivan värjäystuloksen sait aikaan ja sinulla on kaunis sukkamalli valittuna:).
    Kiitti värjäysraportista, uskaltaudun nyt ehkä itsekin kokeilemaan.
    Värjäyskärpänen on jokatapauksessa puraissut minuakin.

    VastaaPoista
  2. Kool-aidia saa hölvätä aika monta pussia että saa vahvan värin aikaiseksi. Täältä löytyy mielestäni ehdottomasti paras koolausopas: http://ilunduuni.vuodatus.net/sivut/ilun-pieni-koolausopas-1

    VastaaPoista

Kerrothan minulle mitä tykkäsit, kiitos.