perjantai 26. heinäkuuta 2013

Ristipistoja!

Tämän blogin olen aloittanut jo pari vuotta sitten, mutta vasta nyt saan ensimmäisen ristipistotyön esittelyyn, vaikka tuossa blogin esittelyssäkin mainitsen niitä tekeväni. Mutta viime aikoina ei ole vain ollut aikaa kirjoa. Eilen sain kuitenkin kirjottua loppuun jo varmaan kaksi ja puoli vuotta kesken olleen tyynyn ja tämän aamun tarmonpuuskassa sain ommeltua sen tyynynpäällisen muotoon.

Ruusu tyyny
Aloituspvm: joskus alukvuonna 2011 (tarkkaa päivämäärää en löytänyt)
Valmistui: 26.7.2013
Malli: Permin of Copenhagen: Roses and Lilies Cushion
Koko: 40 cm x 40 cm
Fiilis: Ihan nätti tyyny tuosta tuli.

Tarvikepakkauksen tähän malliin olen saanut muistaakseni monta vuotta sitten syntymäpäivä lahjaksi. Tyyny eteni aika hitaasti aloittamisen jälkeen ja välillä se oli ihan kokonaan tauolla. Vuoden vaihteessa kuitenkin kauhistuin, kun huomasin etten ole tehnyt paljon muunlaisia käsitöitä kuin neulonut ja virkannut viime vuonna. Tämän vuoden tavoitteeksi asetin sitten, että ainakin yksi ristipisto työ pitää saada valmiiksi. Se sai tämän tyynyn valmistumaan vauhdikkaammin ja nyt on tavoitettu saavutettu. Hurraa!

Päällinen ilman tyynyä sisällä.
Pakkauksessa oli aidakangasta aika reilusti ja luultavasti oli tarkoitettu, että tyynyn tausta olisi tehty aidakankaasta. Nuukana ihmisenä, minä kuitenkin säästin puolet siitä johonkin toiseen työhön ja ompelin taustan ihan valkoisesta lakanakankaasta. Lisäksi ompelin päällisen alareunaan vetoketjun, että tyynyn saa ulos päällisestä tarvittaessa. 

Nyt taidan pitää vähän taukoa ristipistoista, vaikka aloittamattomia pakkauksia löytyykin useampi kaappini kätköistä. Niiden tekeminen ei vain tällä hetkellä innosta. Ehkä sitten ensi vuodeksi yritän saada seuraavan tehtyä.

3 kommenttia:

  1. Onneksi olkoon, tyynystä tuli tosi hieno!

    VastaaPoista
  2. Joskus vain käy niin, että joku työ ei innosta, mutta onneksi sait tämän valmiiksi. Tosi nätti ristipisto :)

    VastaaPoista

Kerrothan minulle mitä tykkäsit, kiitos.