lauantai 14. kesäkuuta 2014

Ei kahta ilman kolmatta

Viime sunnuntaina alkoi kuudes kierros Sock Madnessissa. Malli oli kaunis ja ensin minulla oli hankaluuksia valita sopiva väriyhdistelmä siihen. Aloitus siis viivästyi vähän ja muutenkaan ei ollut enää innostusta kilpailla enää tosissaan, joten neuloin nämä kaikessa rauhassa nautiskellen ainoana tavoitteena saada sukat valmiiksi ennen seuraavan kierroksen alkua.


Vasta ohjetta tarkemmin lukiessa huomasin, että jälleen kerran pääsen neulomaan onteloneuletta. Varren koristeraidan lisäksi kantapää, pohja ja varpaat ovat tehty onteloneuleella. Etuosan kuvio on tehty taas kirjoneuleella. Varressa joutui vähän kikkailemaan, kun joka toisella kierroksella kirjoneuleen kuviovärin lanka oli väärässä reunassa. Joka toinen kerros tehtiin siksi niin, että neulottiin ensin vain pohjavärin silmukat ja kuviovärin silmukat nostettiin neulomatta. Sitten työ käännettiin ja neulottiin nurin kuviovärin silmukat ja pohjavärin silmukat nostettiin neulomatta. Ihan jännä tekniikka, mutta ei siitä suosikkiani tullut, koska sitä ei voinut tehdä magic loopilla. Siksi ensimmäisen sukan varren tein sukkapuikoilla, joka ei oikein sujunut ja siksi kokeilin toisen varren tehdä kahdella pyöröpuikoilla. Ei sekään kyllä kovin hyvä tapa ollut ja siksi heti kuin vain mahdollista vaihdoin yhteen pyöröpuikkoon ja magic looppiin.


Tykkään kovasti näiden sukkien ulkonäöstä. Ja tosi lämpimät näistä myös tuli eli taas on talven varalle valmistuneet uudet sukat. Tämä oli myös siitä mukava malli, että mallineuleet olivat niin yksinkertaisia ja loogisia, että koko ajan ei tarvitse seurata ohjetta.


Niin kuin ehkä arvasitte en päässyt enää jatkoon tällä kierroksella. Joukkueemma ensimmäinen sukka valmistui tiistain ja keskiviikon välisenä yönä, kun minulla oli vasta ensimmäinen sukka valmis. Mutta ei se mitään haittaa. Olen oikeastaan aika hämmästynyt, että pääsin näinkin pitkälle. Taidan joka tapauksessa neuloa myös ne finaalikierroksen sukat heti ohjeen ilmestyttyä, jos malli vain yhtään miellyttää.


Chill Thrill:
Tekoaika: 8.-13.6.2014
Ohje: Chill Thrill by Anita Grahn, ohje tulee kaikkien saataville kisan jälkeen Ravelryyn
Lanka: Four Seasons Gründl Hot Socks väreissä magenta (36) 56 g ja siniturkoosi (82) 38 g
Puikot: 2.5
Koko: M
Muokkaukset: kantalapussa 4 kerrosta ohjetta enemmän (olisi voinut olla enemmänkin, mutta se ei oikein sopinut enää kuvioon), kiilakavennukset tein alusta asti joka toinen kerros
Fiilis: Kauniit sukat, mutta varren neulomisesta en tykännyt.
Linkki Ravelryn projektiin: Chill Thrill


11 kommenttia:

  1. Kauniit sukat, kuten muutkin aiemmat sukat. Tuota kilpailua on kiva seurata, monissa blogeissa on ollut kuvia sukista.

    VastaaPoista
  2. Kauniit sukat! :)

    Minä olen ihan pihalla noista sukkakilpailuista - joissakin blogeissa esitellään ihan erilaisia sukkia, ja tuntuu olevan ensimmäinen sukka kyseessä. Ovatkohan nämä nyt kaksi eri kisaa sitten?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!

      Noita sukkakilpailuja on tosiaan kaksi. Toinen, Tour de Sock alkoi tämänkuun alussa ja kestää koko kesän. Vähän haaveilin, että osallistuisin siihenkin, mutta on tullut noita sukkia neulottua nyt sen verran, että välillä tekee mieli neuloa jotain muuta.

      Poista
  3. Voi miten kauniit sukat. Tykkään eritoten väriyhdistelmästä.

    VastaaPoista
  4. Mielenkiintoinen, kiva malli tämäkin. Löysit todella kauniin väriyhdistelmän ja sait jälleen kerran upean sukkaparin aikaan!
    Varren teko kuulosti kyllä aika hankalalta...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! ei tuo varsi nyt periaatteessa niin hankala ole, jos on tottunut käyttämään sukkapuikkoja. Minua vain ärsytti, kun koko ajan joutui vaihtamaan puikkoa. Magic loopissa kun saa puoli kerrosta posottaa ilman häiriötekijöitä.

      Poista
  5. Moi! Minulla on ollut blogien perinpohjaisessa seuraamisessa vähän taukoa, ja täytyy todeta, että sillä aikaa olet tehnyt tajuttoman upeita sukkia!

    VastaaPoista

Kerrothan minulle mitä tykkäsit, kiitos.