lauantai 13. syyskuuta 2014

Kesän viimeinen

Täällä taas pitkästä aikaa. Elokuu oli minulla harvinaisen hiljainen käsityökuukausi, kun mitään  ei valmistunut. Siihen mahtui jopa viisi päivää joiden aikana en ehtinyt tehdä mitään käsitöitä. En edes muista milloin viimeksi minulla olisi ollut sellainen päivä. Mutta nyt on havaittavissa vauhdin kasvamista, kun sain tämän viimeisen kesäneuleeni valmiiksi.


Valkoista pitsiä
Tekoaika: 2.8.-11.9.2014
Ohje: 41. Pitsijakku Modasta 2/2007
Lanka: Novita Kotiväki Huvila valkoinen (011) 343 g
Puikot: 3.5
Koko: M
Muokkaukset: Lisäsin pituutta vartalo-osaan ja hihoihin. Hihat neuloin kaitaleen jälkeen pyörönä ja silmukoita lisäsin niissä joka 9. kerros.
Fiilis: Kiva kesäpusero ensi kesäksi.
 Linkki Ravelryn projektiin: White lace


Tästä mallista innostuin Ravelryn avulla. Lehdessä oleva kuva ei innostanut neulomaan, mutta Ravelryssa muiden tämän mallin toteuttaneiden kuvat saivat minut ihastumaan tähän. Monta vuotta sitten olin neulonut Novitan Kotiväestä kivan kietaisuneuleen, joka on kuitenkin käynyt jo aikoja sitten pieneksi. Se oli kuitenkin pitkään suuri suosikkini ja siksi päätin neuloa tämänkin mallin Kotiväestä korvaamaan sitä entistä. Vaikka ei tästä ihan yhtä hienoa tullut. Tykkään tästä kuitenkin kovasti.


Loppuvaiheessa tämän neulominen alkoi hieman tahmata. Veikkaan syyksi syksyn saapumista. Mieli alkoi jo kaivata neulomaan syksyisempiä malleja. Sinnikkäästi kuitenkin neuloin tämän valmiiksi, vaikka lopussa i-cordin neulominen ja reunojen huolittelu rapuvirkkauksella ei olisi voinut yhtään vähempää kiinnostaa. Mutta valmista tuli ja hyvä niin.Tästä tuli paremman näköinen kuin osasin odottaa.


Nyt on innostusta neuloa. Ja ideoita enemmän kuin ehtii toteuttamaan. Seuraava projektikin on jo melkein valmis, joten seuraavaa postausta ei (toivottavasti) tarvitse odottaa kovin pitkään.

7 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Kiitos! Pitsikuvio on kyllä ihanan näköinen ja sitä oli kiva neuloa.

      Poista
  2. Onpas nätti, sopii sekä arkeen että juhlaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Aivan varmasti tämä sopisi hyvin juhliinkin, mutta juhlissa käyn niin harvoin, että eiköhän tämä enimmäkseen arkikäytössä ole.

      Poista

Kerrothan minulle mitä tykkäsit, kiitos.