lauantai 8. elokuuta 2015

Kuudes ja viimeinen etappi

Tour de sock -kisan viimeinen kierros käytiin heinäkuun loppupuolella. Ohje ilmestyi joskus yöllä, mutta minä en jaksanut sen takia herätä vaan aloitin neulomisen vasta aamulla. Ohje oli ihan kiva. Mitään suurta innostusta se ei kuitenkaan aiheuttanut. Ohje oli ehkä vähän liian helppo viimeiselle kierrokselle.


Nordic Stripes:
Tekoaika: 22.-24.7.2015
Ohje: Nordic Stripes by Tobi Beck
Lanka: Lanitium ex Machina Basic Sock värissä Battleship 39 g, Regia uni valkoinen (01992) 27 g ja kasa eri jämäsukkalankoja.
Puikot: 2.25
Koko: M
Fiilis: Ihan kivat sukat!
Linkki Ravelryn projektiin: Tour de Sock 2015, stage 6: Nordic Stripes


Tässä mallissa annettiin tavallista vapaammat kädet muokkauksien suhteen. Värejä sai käyttää miten halusi, kunhan mukana oli vähintään  kolmea väriä. Eri kirjoneule raidat sai tehdä missä järjestyksessä haluaa, kunhan kaikkia käytti ainakin kerran. Tätä mallia varten olin valinnut etukäteen tumman harmaan Lanitiumin langan. Ohjeen nähtyäni ajattelin ensin muuttavani suunnitelmaa ja käyttää pohjavärinä pinkkiä. Ehdin jopa vähän aloittaa sillä värillä. Mutta sitten keksin neuloa raitojen kuviot eri sateenkaaren väreillä ja ajattelin harmaan pohjavärin vähän rauhoittavan kokonaisuutta.


Malli oli aika nopea neulottava. Minulla neulomista hidasti vain lähestyvä mökkiloma, jota varten piti käydä kirjastossa ja saada yksi toinenkin neule valmiiksi ja pigotukseen. Päivässä kuitenkin valmistui aina yksi sukka.


Kaikista hidasteista huolimatta sijoituin viimeisellä kierroksella sijalle 30. Yllättävän hyvin ottaen huomioon, että malli oli niin helppo. Kokonaiskisassa olin 37. Kisa meni siis paremmin kuin uskalsin odottaakaan. Muutenkin oli kisaaminen yllättävän kivaa. Vielä en tiedä osallistunko ensi vuonna. Mallit olivat kivoja, mutta nyt ainakin tuntuu siltä, että en ehkä jaksa ensi vuonna kisata. Mutta mieli ehtii kyllä vuodessa muuttua.

Tässä vielä kaikki vuoden 2015 Tourin sukat.

22 kommenttia:

  1. Komea kuuden sukkaparin sarja. Tämä viimeinen malli oli sellainen, mikä mua ei tekovaiheessa pahemmin sytyttänyt, mutta valmiina nää on monetkin parit olleet kivan näköisiä. Sun sateenkaarisukat on mun silmään kauneimpien joukossa näistä vikan kierroksen sukista! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tämä oli mielestäni sellainen malli, missä värivalinnoilla on suuri vaikutus.

      Poista
  2. Nämä ovat minun mielestäni kauneimmat sukat, jotka olen tästä kilpailun viimeisestä versiosta nähnyt! :) Muut ovat menneet siitä missä aita on matalin, eli tehneet vain kolmella värillä. Tykkään tästä sinun sateenkaariversiostasi. Upeat! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kyllähän tuossa joutui vähän enemmän lankoja päättelemään, mutta kyllä se oli sen arvoista.

      Poista
  3. Haasteellinen urakka ja tosi komeita tuloksia!

    VastaaPoista
  4. Kauniit nämä viimeisen etapin sukat ja kauniita kaikki muutkin!

    VastaaPoista
  5. Todella kauniit sukat, varmaankin kauneimmat näistä kilpailusukistasi! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Minä tykkään ehkä eniten noista silmäsukista, vaikka on nämäkin kivat.

      Poista
  6. Komea kavalkadi sukkia. Tykkään kyllä ihan kaikista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Minustakin kaikista tuli ihan kivoja sukkia, vaikka kaikkien neulominen ei ollut yhtä hauskaa.

      Poista
  7. Olen samaa mieltä aiemmin kommentoineen kanssa, että nämä ovat kauneimmat kuudennen etapin sukat, jotka olen nähnyt! Onnittelut hyvästä sijoituksesta.

    VastaaPoista
  8. Ihania sukkia olet ahkeroinut! Sinulla on muutenkin kiva blogi. Annoin sinulle blogissani (Sammakon sunnuntai) tunnustuksen ja Liebster Awards -haasteen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että pidät blogistani. Ja kiitos haasteesta.

      Poista
  9. Ihania sukkia! Tuo viimeinenkin on niin värikäs ja kiva! Sinulla on muuten haaste blogissani ;)

    VastaaPoista
  10. Moikka! Blogissani odottelee sinua haaste, nimittäin #Blogisitarina. Käy kurkkaamassa osoitteessa http://langatsolmussajapuikothukassa.blogspot.fi/2015/08/o44-blogisitarina.html :)

    VastaaPoista

Kerrothan minulle mitä tykkäsit, kiitos.