lauantai 9. huhtikuuta 2016

Lestrangen viitta

Muutama vuosi sitten julkaistiin lehti Unofficial Harry Potter Knits. Tekijänoikeudellisista syistä tätä lehteä ei saanut myydä Eurooppaan. Sekös minua harmitti sillä sen lisäksi, että olen Harry Potter fani niin siinä lehdessä oli monta tosi kivan näköistä mallia. Noin vuosi tuon lehden ilmestymisen jälkeen ilmestyi kirja Knitting Wizardry, jossa oli melkein kaikki lehden mallit, mutta kaikki viittaukset Harry Potteriin oli siivottu pois. Kovin kauan tuon kirjan ostamista ei tarvinnut miettiä.


Ensimmäisenä tuosta kirjasta puikoilleni päätyi Lestrange Cloak (kirjassa nimellä Lacy Cloak). Ohjeen kuvat eivät mitkään maailman parhaat olleet, mutta Ravelryssa olin nähnyt siitä kivoja toteutuksia. Langaksi valitsin Dropsin Fabelin, joka kokemukseni mukaan toimii hyvin paitsi sukkina niin myös takkina.


Takin neulominen ei kuitenkaan ollut mikään kaikkein helpoin homma. Ensinnäkin tiheyteni oli jotain muuta kuin ohjeessa ja siksi minun piti laskea kaikki silmukkamäärät uusiksi. Pitsikin oli hiukan hankala, koska silmukkamäärä vaihteli eri kerroksilla. Siksi varsinkin hihan pyöriöitä neuloessa sai keskittyä kunnolla. Suurimmat ongelmat tulivat vasta ihan lopussa, kun yritin ommella hihoja paikoilleen. Hihapyöriöistä oli tullut liian isot, eivätkä hihat tahtoneet asettua paikoilleen. Lopulta päädyin purkamaan kymmenkunta kerrosta hihanpyöriöistä, jonka jälkeen hihojen istutus paikoilleen sujui paljon paremmin.


Ihan hyvännäköinen tästä takista lopulta tuli. Joku kiinnitys systeemi siihen kuitenkin pitäisi vielä kehitellä. Jokohan minun lopultakin olisi hankittava kauan haaveilemani huivineula?


Lestrange Cloak:
Tekoaika: 12.2.-6.4.2016
Ohje: Lestrange Cloak by Catherine Salter Bayar
Lanka: DROPS Fabel lila (104) 492 g
Puikot: 3 mm ja 2.5 mm
Koko: 36" ja 42" välissä
Fiilis: Tästä tuli sellainen kuin haaveilinkin.
Linkki Ravelryn projektiin: Lestrange Cloak


28 kommenttia:

  1. Aivan upea takki! Ja ottaen huomion vaikeustason, ohuen langan ym. niin varmasti tuntuu mahtavalta pitää tuota nyt valmiina päällä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kyllä tuota on tosi ihana pitää päällä.

      Poista
  2. Kyllä vaan taas on niin ihana villatakki, värikin mun mieliväriäni. En vaan uskaltaisi aloittaa edes neulomaan kun tuntuu että tätänykyä en saa valmiiksi kuin pieniä töitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! On tuo minunkin lempivärejäni. Kyllä minustakin välillä tuntui, ettei tämä valmistu ikinä kun aina ei päivässä saanut tehtyä kuin muutaman kerroksen. Mutta niin se vain valmistui.

      Poista
  3. Ihan mielettömän kaunis takki! On siinä ollut tikuttamista!

    VastaaPoista
  4. Vastaukset
    1. Kiitos! Tämä onkin juuri sopiva kevätkeleille. Ei tule lämmittää juuri sopivasti, mutta ei ole liian kuuma.

      Poista
  5. Järjettömän hieno. Olet kyllä aivan huippu neuloja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! On tuota neulomista tullut kyllä harjoiteltua paljon.

      Poista
  6. Todella kaunis ja onnistunut lopputulos!

    VastaaPoista
  7. Wau mikä takki, on tuossa ollut tekeminen! Mut kyllä kannatti :)

    VastaaPoista
  8. Todella upea takki! Malttaako tuota pitää arkena ollenkaan? Pyhätakki!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Eiköhän tuota kuitenkin tule ihan arkenakin käytettyä.

      Poista
  9. Huh huh, kyllä olet saanut neulotuksi upean luomuksen!

    VastaaPoista
  10. Siis apua miten upea takki! Aivan ihana!

    VastaaPoista
  11. Hurjan upea ja kuinka valtava työ!

    VastaaPoista

Kerrothan minulle mitä tykkäsit, kiitos.