sunnuntai 1. toukokuuta 2016

Bling-bling sukat

Vapun kunniaksi esittelyssä on kimaltavat sukat. (Kyllä ne kimaltaa, vaikka se ei kuvissa oikein erotu.) Pitkästä aikaa tuli myös neulottua Cookie A:n malli. Tämä onkin yksi suosikeistani hänen malleistaan.


Marilinda:
Tekoaika: 31.3.-25.4.2016
Ohje: Marilinda by Cookie A. kirjasta Sukkia. Rakkaudella
Lanka: Lanitium ex Machina Kimallesukka värissä Antoinette 82 g
Puikot: 2.25 mm
Fiilis: Kauniit bling-bling sukat.
Linkki Ravelryn projektiin: Marilinda

Langan ostin jo vuosia sitten juuri tämä malli mielessäni. Kuitenkin sen tekeminen vain jäi. Nyt kun mietin sopivan pientä työtä päivittäisille linja-auto matkoille, tuo lanka palasi mieleen. Eihän siinä muu auttanut kuin alkaa neulomaan niitä.


Ohje oli selkeä. Minun olisi vain kannattanut lukea sitä ahkerammin. Pari kertaa jouduin sukkaa purkamaan ihan sen takia, että kuvittelin tietäväni mitä seuraavaksi piti tehdä. Ja toisessa sukassa totesin kantapään jälkeen, että aloitusreuna kiristää liikaa ja päätin (taas) purkaa koko sukan. Mutta koska lanka ja malli olivat niin ihanat, niin halusin sukistakin tulevan täydelliset. Ja kyllä niistä lopulta ainakin lähes täydelliset tuli.


Nyt olisi kova hinku neuloa lisää Cookie A:n sukkia. Varsinkin kun Tuin kutomo podcastissa alkaa Monkey KAL, jossa neulotaan Cookie A:n sukkia. Pakkohan siihen on osallistua.

13 kommenttia:

Kerrothan minulle mitä tykkäsit, kiitos.