lauantai 25. maaliskuuta 2017

Dropping Madness sukat

Sock Madness kisan ensimmäinen varsinainen kilpailukierros käynnistyi maanantai aamuna kahdeksalta. Eli juuri silloin, kun pitäisi alkaa töitä tekemään. Enkä minä tyhmä tajunnut ottaa edes lankoja mukaan, että olisin voinut aloittaa sukat jo kotimatkalla linja-autossa. Mutta kerrankin tuli luettua ohje läpi ennen aloittamista.


Tämän kierroksen sukat olivat kivan näköiset varpaista aloitettavat raitasukat, joissa mallineule muodostui nostamalla silmukoita neulomatta ja pienillä palmikonkierrolla. Palmikokierrot ohjeistettiin tekemään pudottamalla yksi silmukka hetkeksi kokonaan puikoilta ja neulomalla pari silmukkaa, ennen kuin pudotettu silmukka noukittiin takaisin työhön mukaan. Se myös osoittautui nopeimmaksi tavaksi neuloa nämä sukat.


Mielenkiintoisin juttu näissä sukissa oli kantapää, joka tehtiin jälkikäteen, Ensin neulottiin pieni kantalappu ja samalla kavennettiin lisätyt kiilasilmukat pois. Sen jälkeen neulottiin suljettuna neuleena silmukoita kaventaen tavallinen jälkikäteen tehty kantapää. Tykkäsin kovasti tästä kantapäästä, sillä se istuu jalkaani paremmin kuin tavallinen jälkikäteen tehty kantapää. Ehkäpä käytän tätä kantapäätä toistekin.


Sukkien neulomisen aloitin tosiaan maanantai-iltana ja sitten neuloinkin pari päivää kaiken vapaa-aikani. Pieni paniikki siinä oli päällä, sillä minut oli laitettu nopeimpaan tiimiin, jossa vapaat jatkopaikat täyttyivät tasaiseen tahtiin tiistaista lähtien. Onneksi sentään näiden sukkien neulominen oli kivaa. Sukat valmistuivat torstai-iltana ja pääsin vielä jatkoonkin. Eli ainakin yhden kierroksen sinnittelen vielä mukana.


Dropping Madness:

Tekoaika: 20.-23.3.2017
Ohje: Dropping Madness Socks by Maria Ekblad
Lanka: DROPS Fabel violetti (104) 51 g ja Hjertegarn Sock 4 vaaleanpunainen (5995) 40 g
Puikot: 2.25 mm
Koko: medium
Fiilis: Tyyliikkään näköiset sukat, joita oli hauska neuloa (vaikka ne pitikin neuloa mahdollisimman nopeasti)
Linkki Ravelryn projektiin: SM 11, round 1: Dropping Madness Socks


7 kommenttia:

  1. Onpa hauskan näköiset sukat. Onnea kisaan!

    VastaaPoista
  2. Tosi kivan näköinen sukkamalli. (: Onnea kisailuun!

    VastaaPoista
  3. Onpa todella kivan kuvioiset sukat. Ja tuo väri. Just ois minun makuuni.

    VastaaPoista
  4. Kauniit ovat sinunkin sukkasi! Ja hurjasti tsemppiä kisaan, sulla taitaakin olla reilusti tsempattavaa kun olet päässyt (vai joutunut?) A-tiimiin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kyllä minä ennemminkin jouduin tuohon A-tiimiin. Jospa tässä vielä pari kierrosta onnistuisi roikkua mukana.

      Poista

Kerrothan minulle mitä tykkäsit, kiitos.