lauantai 14. lokakuuta 2017

Sukka-Finlandian mysteerisukka

Jos joku ei vielä tiennyt, niin nyt loppuvuonna alkaa suomalainen sukkien neulonta kilpailu, Sukka-Finlandia. Minut houkutti mukaan varsin mielenkiintoinen suunnittelijajoukko  (mm. Veera Välimäki, Lumi Karmitsa ja Tiina Kuu), jotka ovat suunnitelleet kisaan sukkia. Ensimmäinen varsinainen kisakierros alkaa itsenäisyyspäivänä, mutta jo nyt on julkaistu Lumi Karmitsan suunnittelemat lämmittelysukat ja Puikkomaisteri Tiina Kaarelan mysteerisukkaohje. Lämmittely sukkia en ole vielä ehtinyt aloittaa, mutta mysteerisukat sain jo neulottua.


Tämä olikin yksi mielenkiintoisimmista mysteereistä, joihin olen osallistunut. Missään vaiheessa ei osannut arvata, mitä seuraavassa ohjeen palasessa tapahtuisi. Ja varsinkin alussa ei ollut ihan selvää miten näistä tulisi edes sukat. Ensiksi nimittäin neulottiin aina oikein lappu kulmasta kulmaan. Toisessa vihjeessä poimittiin silmukat yhdestä lapun reunasta ja neulottiin lappu, joka tuli tuonne jalan alle. Seuraavaksi neulottiin kärki.


Kantapää oli jälkikäteen tehty kantapää, joka neulottiin ennen vartta samaan tapaan kuin Fins sukissa. Minä vähän muokkasin tässä vaiheessa ohjetta neuloakseni kantapäästä hiukan ohjetta syvemmän, että se istuisi paremmin jalkaani.


Tässä vaiheessa aloin olla jo hiukan epäileväinen tulisiko sukista kivat. Varsinkin, kun luin viimeiseen ohjeen palasen, alkoi tuntua, että varsi ja jalkaterä ovat hiukan eri paria. Mutta väärässä minä lopulta olin. Kyllä näistä sukista lopulta tuli ihan kivan näköinen kokonaisuus.


Ihan varauksettoman ihastunut en näihin sukkiin kuitenkaan. Hiukan nuo saumat tuntuvat jalkojen alla ja se vähän häiritsee. Sukat eivät myöskään ole ihan minun tyyliseni, vaikka kyllä niistä kivemmat tuli kuin jossain vaiheessa odotin. Jos etukäteen olisin tiennyt sukkien ulkonäön en niitä luultavasti olisi neulonut, mutta mysteerisukkina ne kyllä toimivat loistavasti.

Ilari:

Tekoaika: 14.9.-12.10.2017
Ohje: Ilari by Tiina Kaarela
Lanka: Drops Fabel violetti (104) 58 g ja Hjertegarn Sock 4 valkoinen (1000) 18 g
Puikot: 2.5 mm
Muokkaukset: Kantapäähän neuloin muutaman ylimääräisen kerroksen ja varren resorin tein 1 kiertäen oikein 1 nurin -ribbiä.
Fiilis: Mielenkiintoinen mysteeri, vaikka lopputulos ei ihan minun tyylinen ole.
Linkki Ravelryn projektiin: Sukka-Finlandia: Mysteerisukka Ilari

8 kommenttia:

  1. Kivat tuli näistä siun versioista! (: Ja samastun sun fiiliksiin, olisi varmaan jäänyt itseltä neulomatta, jos ois tienny lopputuloksen, mutta toisaalta tuli kyllä kuiteski onneksi kivemmat kuin mitä pitkään pelkäsin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Sehän näissä mysteereissä kyllä on niin jännää, ettei lopputuloksesta välttämättä tule ihan oman tyylinen.

      Poista
  2. Ei arvaisi, että malli on niin mutkikas. Tosi mielenkiintoista ja kauniit sukat tuli!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ei nämä kyllä tehdessä mitenkään mutkikkaalta tuntunut, kun sai vain palasen ohjetta kerrallaan. Langanpäitä siinä kyllä syntyi aika paljon pääteltäväksi.

      Poista
  3. Sinun sukista tuli kyllä kauniit. Minä en ole mysteerejä vielä aloittanut sillä kun näin tuon ensimmäisen lapun niin olin kovin epäileväinen mitä noista tulisi. Lopputulos kiehtoo kyllä joten ehkä nuo vielä puikoille päätyvät. Lämmittelysukka puikoilla jo onkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Minua taas tämä sukka alkoi kiinnostaa enemmän ensimmäisen lapun jälkeen. Kiinnosti miten ihmeessä siitä saadaan aikaan sukka.

      Poista
  4. Hauskan näköiset! Miulta meni koko mysteeri ihan ohi, on niin paljon töitä että lähes unohdin osallistuneeni koko Sukka Finlandiaan :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Onneksi itse kisa ei ala ihan vielä. Minullakin on niin paljon muuta tekemistä, että juuri nyt ei ole aikaa Sukka-Finlandialle. Saa nähdä milloin saan lämmittelysukat puikoille.

      Poista

Kerrothan minulle mitä tykkäsit, kiitos.