lauantai 7. huhtikuuta 2018

Aallokko tossut

Viime syksynä sain taas kivan paketin Prymiltä. Siinä oli kaikki mitä tarvitaan tossujen tekemiseen eli lankaa, tossunpohjat, puikot, silmukkamerkkejä, silmukanpitimet, neuloja ja nuppineuloja. Vähän aikaa sai idea hautua, mutta vähitellen mielessä alkoi syntyä tossumalli.


Paketin mukana tullutta tossunohjetta käytin pohjana, että sain koon oikein, mutta enimmäkseen tein tossut oman pään mukaan. Esimerkiksi muokkasin tossut saumattomiksi, kun taas ohjeen mukaan taakse tuli sauma. Lisäksi paransin hiukan istuvuutta neulomalla takaosaan kiilan lyhennetyin kerroksin. Ja eniten tossuni eroavat alkuperäisestä ohjeesta tietenkin varresta, johon neuloin palmikkokaitaleen.


Paketissa tuli kerä mustaa ja valkoista Regian 6-säikeistä sukkalankaa. Yritin suunnitella tossut niin, että saamani langat riittäisivät tossuihin. Siksi vaihdoin värin asteittain palmikkokaitaleen alla olevassa resorissa. Vaihdon värin kuitenkin liian aikaisin ja musta lanka loppui vähän kesken. Äiti onneksi lainasi vähän mustaa Nallea, että sain tossut valmiiksi.


Tossuista tuli juuri sellaiset kuin mielessäni suunnittelinkin. Olisin mielelläni pitänyt nämä tossut itselläni, mutta ne ovat minulle hiukan liian pienet. Tein niistä siis tarkoituksella niin pienet, koska saamani tossunpohjat olivat vain kokoa 36-38. Kyllähän nämä jalkaani menee, mutta varpailla on hiukan ahdasta. Mutta eiköhän näille tossuille jossain vaiheessa käyttäjä löydy.


Aallokko tossut:

Tekoaika: 1.-30.3.2018
Ohje: Aallokko tossut by me, ohje alla.
Lanka: Regia 6-fädig valkoinen 44 g ja musta 50 g, Nalle musta 8 g
Puikot: 3 mm
Koko: 36-38
Fiilis: Sen näköiset tossut tuli kuin halusinkin. Harmi vain, että ne ovat liian pienet minulle.
Linkki Ravelryn projektiin: Aallokko tossut

Tässä vielä ohje tossuihin. Sitä ei ole testineuletta eli jos löydät virheen tai sinulle on jokin muu ongelma ohjeen kanssa, niin ota yhteyttä.

Aallokko tossut:

Koko: 36-38
Lanka: Regia 6-fädig tai vastaavan paksuinen lanka, valkoista 50 g, mustaa n. 60 g.*
Puikot: 3 mm sukka- tai pyöröpuikot
Muut tarvikkeet: Tossunpohjat (Prym) kokoa 36-38, 4 nappia, silmukkamerkki.*
Tiheys: 24 s ja 34 krs sileää neuletta tasona.
Lyhenteet:
krs        kerros
o           oikein
s           silmukka
lk          langankierto
2oyht    2 oikein yhteen
knk       kahdennoston kavennus (nosta kaksi s erikseen neulomatta oikealle puikolle kuin neuloisit ne oikein, palauta ne vasemmalle puikolle ja neulo yhteen takareunoista)
k&k     Käännä ja kiristä. Käännä työ ja nosta 1. silmukka nurin neulomatta. Kirista nostettu silmukka kireälle niin, että vedät langan tiukalle työn taakse. Syntyy kaksoissilmukka. (Kuvallinen ohje täällä tapa 2)


Ohje:

Palmikkokaitale: Luo valkoisella 18 silmukkaa. Neulo tasona 9 krs ainaoikeaa. Aloita sitten palmikkoneule kaavion 1. kerrokselta (Huom! oikealle ja vasemmalle tossulle kummallekin oma kaavio). Toista kaavion kerroksia 3-10, kunnes kaitale on noin 2 cm lyhyempi kuin nilkan ympärys (n. 26 cm). Neulo 3 krs ainaoikeaa. Tee seuraavalla kerroksella napinlävet:
Vasen tossu: 5 o, lk, 2oyht, 5 o, lk, 2oyht, 4 o
Oikea tossu: 4 o, 2oyht, lk, 5 o, 2oyht, lk, 5 o
Neulo 4 krs oikein. Päättele silmukat.


 Vasen:

Oikea:


Varsi: Asettele kaitale ympyräksi ainaoikein neulotut nappilistat päällekkäin niin, että nurjapuoli on päällepäin ja se lista jossa on napinlävet ovat alapuolella. Etsi sitten keskitakakohta niin, että nappikaitaleet osuvat tossun ulkosivulle keskelle ja nappilistan avoinainen reuna on kohti takaosaa (ks. kuva alla). Aloita poimimaan silmukoita tästä keskitakakohdasta valkoisella langalla, niin että sauma tulee päälle (jää valmiissa tossuissa palmikkokaitaleen alle), ja poimi aina 4 kerroksen matkalta 3 silmukkaa  (HUOM! kun tulet nappilistojen kohdalle poimi silmukat molempien reunojen läpi niin, että nappilistat kiinnittyvät paikoilleen). Neulo seuraava kerros oikein ja kavenna samalla silmukoita tasavälein niin, että niitä jää jäljelle 64. Neulo sitten 4 krs 2 oikein, 2 nurin -resoria. Jatka resoria ja raidoita samalla seuraavasti:
1 krs mustalla.
3 krs valkoisella.
2 krs mustalla.
2 krs valkoisella.
3 krs mustalla.
1 krs valkoisella.
Neulo sitten resoria mustalla kunnes resori on n. 7 cm pitkiä. Loput tossusta neulotaan mustalla.


Jalkaosa: Neulo oikein 47 s. Jätä seuraavat 36 s odottamaan. Neulo jäljelle jääneillä 28 silmukalla tasona sileää 13.5 cm. HUOM! Nosta aina joka kerroksen alussa ensimmäinen silmukka neulomatta. Neulo viimeisenä nurjan puolen kerros. Aloita sitten kärkikavennukset.

Kärkikavennukset: 
Kavennuskerros: Nosta 1 s neulomatta, knk, neulo oikein kunnes 3 silmukkaa jäljellä, 2oyht, 1 o.
Toista kavennuskerros joka toinen kerros (oikean puolen kerroksilla.)  yhteensä 9 kertaa = 10 silmukkaa.

Jalan sivut: Poimi seuraavaksi kappaleen vasemmasta sivusta 48 silmukkaa, neulo odottamaan jätetyt 36 silmukkaa oikein, ja poimi kappaleen oikeasta reunasta 48 silmukkaa = 142 s. Jatka neulomalla pyörönä. Neulo 76 silmukkaa oikein. Merkkaa tähän uusi kerroksen alkamiskohta (keskellä takana).
Lyhennetyt kerrokset:
1. krs: Neulo 20 oikein, k&k.
2. krs: Neulo 39 s nurin, k&k.
3. krs: Neulo o kunnes tulet kaksoissilmukan kohdalle, neulo se oikein yhtenä silmukkana, neulo 1 o, k&k.
4. krs: Neulo nurin kunnes tulet kaksoissilmukan kohdalle, neulo se nurin yhtenä silmukkana, 1 n, k&k.

Toista kerroksia 3-4 vielä 4 kertaa. Neulo kerros oikein kaikilla 142 silmukalla. Muista neuloa kaksoissilmukat yhtenä silmukkana. Neulo 7 krs ainaoikeaa pyörönä (eli joka toinen krs nurin ja joka toinen oikein). Päättele silmukat.


Viimeistely: Kastele työ ja anna kuivua mittoihinsa. Päättele langanpäät. Neulaa tossunpohja kiinni tossuihin ja ompele kiinni ristipistoin (kuvat). Ompele napit paikoilleen.

* Kaikki muut tarvikkeet paitsi napit sain blogin kautta.

4 kommenttia:

Kerrothan minulle mitä tykkäsit, kiitos.