lauantai 14. huhtikuuta 2018

Haruni

Minulla on Ravelryn jonossa tällä hetkellä 586 mallia. Säännöllisen epäsäännöllisesti käyn jonoa läpi ja poistan sieltä malleja joita en enää halua tehdä. Edelleen siellä on kuitenkin malleja, jotka olen jonottanut yli viisi vuotta sitten. Nyt ajattelin, että on aika alkaa käydä jonoa läpi vanhimmasta alkaen. Yksi ensimmäisistä jonottamistani malleista on Haruni huivi, jonka olen laittanut jonoon vuonna 2010. Oli siis aikakin se jo neuloa.


Haruni on helppo pitsihuivi, jonka tekee näyttäväksi sen kaunis reunapitsi. Se onkin ollut hyvin suosittu malli ja sitä on tehty Ravelryn mukaan yli 10 000 kappaletta. Ja en ihmettele. Harunia oli tosi mukava neuloa, koska pitsineule oli hyvin helppo, mutta silti sen neulominen ei ollut tylsää.


En halunnut, että huivista tulisi liian pieni, joten tein siitä ohjetta isomman toistamalla kaavion A mallikertaa 15 kertaa ohjeen kymmenen toiston sijaan. Ja hyvä niin. Nyt huivi on oikein mukavan kokoinen. Ohjeen mukaisena siitä kyllä olisi varmasti tullut liian pieni.


Harunista tuli kiva uusi huivi kokoelmiini. Minusta tuntuu, että pitsihuivit eivät ole enää nykyään niin suosittuja kuin silloin, kun minä tämän Harunin jonooni laitoin, mutta minua ne jaksavat edelleen viehättää. Ja erityisesti tykkään niiden neulomisesta. Jonosta löytyykin paljon lisää pitsihuiveja, joten niitä nähdään täällä vastakin.


Haruni:

Tekoaika: 25.3.-10.4.2018
Ohje: Haruni, suunnitellut Emily Ross
Lanka: Holst Garn Coast värissä kingfisher 76 g
Puikot: 3.5 mm
Koko: leveys n. 150 cm ja syvyys n. 66 cm
Fiilis: Kaunis huivi!
Linkki Ravelryn projektiin: Haruni


10 kommenttia:

  1. Kaunis ja malli pääsee tuossa värissä oikein oikeuksiinsa.

    VastaaPoista
  2. Kaunis huivi, varsinkin kaulan ympärillä näyttää todella hyvälle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Venla! Kaulan ympärillä tätä tuleekin varmaan eniten käytettyä.

      Poista
  3. Ja minä kun luulin, että mulla on ongelma, kun mulla on 22 työtä jonossa. ;-) Ihana Haruni! Vanhoissa malleissa on vaan sitä jotain.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eihän sinulla ole ongelma eikä mikään, kun minun ongelmaan vertaa :D

      Poista
  4. Sievä Haruni, kyllä pitsihuivi pitää aina paikkansa :)

    VastaaPoista
  5. Puikoiltasi on tipahtanut kaunis Haruni ja niin ihanan värisenä:)
    Tätä mallia olen myös katsellut useamman vuoden "sillä silmällä", mutta puikoille asti se ei vielä ole päässyt, ehkä jossain vaiheessa:)
    Aurinkoista viikkoa sinulle! T: - Satuli-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Satuli! Tämä Haruni tuntuukin roikkuneen useammallakin tekolistalla jo pitempään.

      Poista

Kerrothan minulle mitä tykkäsit, kiitos.