lauantai 26. toukokuuta 2018

Projektipussukka

Minulla yleensä nämä ompeluhommat ottavat paljon aikaa. Niin kävi tämän projektipussukankin kanssa.


Olen jo pitkään suunnitellut uuden projektipussukan ompelemista. Viime kesänä pääsin jo niin pitkälle, että sain hommattua siihen kankaan. Siitä kesti kuitenkin maaliskuuhun ennen kuin sain päätettyä mallin. Lopulta päädyin tekemään pussukan Villa ja villa -blogista löytyneen meikkipussin ohjeen pohjalta. Hiukan vain suurensin ohjeen isomman pussukan kappaleita joka suuntaan.


Vaikka malli olikin jo päätetty ja jopa se vaikein vaihe, kankaan leikkely, tehty, niin ei pussukan valmistuminen nopeutunut yhtään. Onnistuin ompelemaan sauman silloin, toisen tällöin. Ompelua hidasti myös se, että välillä en lukenut ohjetta tarpeeksi huolellisesti ja ompelin väärin. Lopulta pussukka valmistui kaksi kuukautta myöhemmin toukokuussa.


Ohjeessa ei ollut mitään vikaa. Päinvastoin se oli oikein selkeä ja suht helppo. Ainoastaan sivukappaleiden paikoilleen ompelu oli hiukan haastavaa, enkä yhdestäkään niistä selvinnyt ilman, että jouduin hiukan purkamaan.


Pussukan sisäpuolelle ompelin kaksi taskua, joista toiseen mahtuu puikkokotelo ja toiseen rasia, jossa säilytän mittanauhaa ja saksia. Lisäksi toiseen päätyyn ompelin ohjeesta poiketen tuollaisen kantokahvan. Hiukan olin huolissani mahtuuko pussukkaan suurempi villatakki projekti, mutta ainakin nyt kesken oleva fingering-vahvuisesta langasta neulottu takki mahtuu sinne oikein hyvin. Muutenkin tykkään, että tästä tuli juuri sellainen kuin haaveilinkin.

Projektipussi:

Tekoaika: 17.3.-20.5.2018
Ohje: Meikkipussi (versio 2) Villa ja Villa -blogista
Kangas: Juliet S100 puolipanamaa Eurokankaasta, vuori vanhasta lakanasta.
Koko: 28 cm x 16 cm x 20 cm
Fiilis: Tykkään! Tästä tuli juuri sellainen kuin halusinkin.

5 kommenttia:

Kerrothan minulle mitä tykkäsit, kiitos.