sunnuntai 2. syyskuuta 2018

Helletunika zero waste periaatteella

Lämmin kesä sai minut huomaamaan ongelman vaatekaapissani. Minulta ei oikein löydy lämpimän kelin vaatteita. Silloin muistin viime syksynä Suuressa käsityö -lehdessä olleen zero waste -tunikan ohjeen. Sopivasta kankaasta tehtynä siitä tulisi oikein hyvä hellevaate.


 Tunikan ohje oli suunniteltu siten, että kankaan saisi käytettyä mahdollisimman tarkasti. Hiukan sain ensin metsästää sopivan levyistä kangasta, mutta lopulta löysin Eurokankaasta tämän viskoosi kankaan. Hiukan liian tumma se on kesävaatteeksi, mutta tuntuu iholla ihanan viileältä. Hulpioiden takia tein tunikasta pari senttiä ohjetta kapeamman.


Tässä M/L koossa kangasta ei saanut ihan kokonaan käytettyä, vaan muutama tilkku jäi ylimääräiseksi.

Kankaan ylimääräinen osa.

Itse mallissa ei ole mitään vikaa, mutta ohje oli paikoin hiukan epämääräinen tällaiselle ei niin kovin paljon ompelevalle ja hiukan sai välillä pohtia mitä nyt oikein pitäisi tehdä. Mutta kaikkiin ongelmiin keksin kyllä ratkaisun.

Pääntie ja helma + helman halkiot huoliteltiin alavaroilla. Ohjeen mukaan ne tikattiin parin sentin päästä reunasta, mutta tikkasin ne lisäksi aivan reunan vierestä. Parasta tunikassa on taskut, vaikka hiukan sai pohtia miten vyön saa asemoitua niin, että se ei haittaa taskujen käyttöä.


Jos jotain tekisin toisin, niin laittaisin vyön kumpaankin puoliskoon tukikankaan. Nyt tukikankaaton vyön puoli venyi hiukan ommellessa ja siksi vyön keskelle jäi kurttu. Onneksi sen saa kuitenkin käytössä piiloon. Muuten olen kuitenkin tosi tyytyväinen lopputulokseen. Harmi vain, ettei tämä ihan tälle kesälle ehtinyt.


Zero waste tunika:

Tekoaika: 26.7.-1.9.2018
Ohje: Zero waste tunika Suuri käsityö -lehdestä 9/2017
Kangas: Stille S300 viskoosikangas
Koko: M/L

2 kommenttia:

  1. Tosi kaunis tunika! :) Ja huomasin omassa vaatekaapissa ihan saman ongelman, hellevaatetta ei vaan ollut, kun ei oo vuosiin tarvinnut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pipo-otus! Niinpä niin. Toivottavasti nyt tulevinakin kesinä olisi helteitä, vaikka ei ehkä ihan yhtä paljon tarvitse olla kuin tänä vuonna.

      Poista

Kerrothan minulle mitä tykkäsit, kiitos.