lauantai 17. marraskuuta 2018

Grown up girl


Joji Locatellin Grown up girl -takkiin ihastuin heti, kun sen ensi kerran näin. Malli onkin ollut jonossani vuodesta 2012 lähtien. Syksyisin Joji järjestää KALlin eli yhteisneulonnan, jossa neulotaan hänen mallejaan. Minä päätin osallistua tänä vuonna juuri tällä Grown up girl -takilla.


Minulla oli Lankamaailman kanta-asiakas kortti täynnä, joten ajattelin sillä saamani alennuksen käyttää takin lankoihin. Päädyin Gjestalin SW Merinoull lankaan, joka oli kyllä minulle hiukan pettymys. Se on kyllä ihanan pehmeää, merinovillaa kun on, mutta se tuntui myös nyppääntyvän jo neuloessa helposti. Vielä suurempi pettymys oli, että kerissä oli paljon solmuja. Vielä kun kyseessä oli paksu lanka 50 gramman kerillä, niin langanpäitä syntyi paljon, joita saikin sitten jonkin aikaa päätellä.


Itse takki neulottiin alhaalta ylöspäin (jo toinen pusero minulle lyhyen ajan sisällä). Ommeltavia saumoja ei sentään pahemmin ollut, kun hihojen silmukat poimittiin kädenteiltä ja neulottiin ylhäältä alas. Ainoa mitä tässä takissa piti ommella, oli taskujen saumat. Pidän kovasti takin selässä olevasta pitsikuviosta. Myös taskuissa ja hihansuissa olevat samantyyliset kuviot ovat kivoja yksityiskohtia. Takin kiinnitys hoituu sivusaumoihin kiinnitetyllä vyöllä.


Minulla oli hiukan väärä kerrostiheys ja siksi jouduin pääntiellä vähän kikkailemaan, että sain kaikki kavennukset tehtyä. Päädyinkin kaventamaan aluksi hiukan tiheämmin kuin ohjeessa.

Aloittaessani oli hiukan kahden vaiheilla minkä koon valitsen ja valitsin sitten sen isomman. Takin valmistuttua totesin kyllä, että ehkä se pienempi koko olisi kuitenkin ollut parempi. Takki, kun kasvoi hiukan kokoa kasteluvaiheessa. Kyllä tästä kuitenkin oikein ihana takkin tuli. Nyt saa talvi tulla, kun minulla on tämä paksumpi neuletakki, jota viime talvena kaipasin.


Grown up girl:

Tekoaika: 3.9.-11.11.2018
Ohje: Grown up girl by Joji Locatelli
Lanka: Gjestal SW Merinoull lila (340) 747 g
Puikot: 4.5 mm ja 4 mm hihojen ainaoikein reunuksiin.
Koko: 38/40
Linkki Ravelryn projektiin: Grown up girl

4 kommenttia:

  1. Kaunis takki, harmi että lanka oli pettymys! Miekin ilmoitin useamman neuleen Jojin syyskaliin mutta tais jäädä kaikki tekemättä, hups...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kyllä minullakin on pari muutakin neuletta ilmoitettuna tuohon kaliin, mutta saa nähdä ehdinkö saada niitä valmiiksi ajoissa.

      Poista
  2. Aivan ihana neuletakki, ja pitsikuvio on hieno yksityiskohta :)

    VastaaPoista

Kerrothan minulle mitä tykkäsit, kiitos.