sunnuntai 1. syyskuuta 2019

Evora matto

Heti, kun ensimmäisen kerran sain käsiini Virkkurin kuosikirjan, ihastuin Evora kuosiin. Pakko oli saada matto sillä kuosilla. Uusille matoille tulikin tarvetta, kun muutin, joten hommasin kudetta ja aloin virkata, vaikka vähän hirvittikin. Suunnitelmissani kun ei ollut aivan pieni matto.


Kirjan matossa oli käytetty Paulina punoskudetta, mutta minä päädyin Lilli ontelokuteeseen. En enää muista miksi, sillä tilasin kuteet helmikuussa. Pääsin sillä kuitenkin suurin piirtein samaan tiheyteen kuin ohjeessa, joten mitään ongelmaa sen kanssa ei tullut.


Varsinkin alussa nautin maton virkkaamisesta. Kuvio oli juuri sopivan haastava pitämään yllä mielenkiintoa, mutta samalla niin looginen, että ohjetta ei tarvinnut katsoa ensimmäisen mallikerran jälkeen. Ja välillä piti pysähtyä ihastelemaan kuinka kaunis tuo kuvio on. Toki kasvaessaan maton virkkaaminen kävi raskaammaksi. Siksi oli hyvä, kun kesäloman vietin poissa maton luota niin sai välillä kädet levätä. Lopussa maton käsittely oli jo todella hankalaa. Tai kerroksen keskellä ei ollut ongelmia, mutta kerroksen vaihtaminen ja maton kääntäminen oli raskasta.


Alunperin suunnittelin virkkaavani maton kuusi mallikertaa pitkäksi. Mutta viidennen mallikerran lähestyessä loppuaan mallailin mattoa paikalleen ja totesin, että se alkoi jo olla tarpeeksi pitkä (ja aloin jo vähän väsyä maton kääntelyyn). Mutta kyllä siitä vain tuli ihana.

Seuraavassa kuvassa näkyy myös aiemmin tänä vuonna ompelemani verhot. Seuraavaksi jatkan tämän huoneen sisustamista virkkaamalla sängynpeitteen.

Evora-matto:

Tekoaika: 9.6.-26.8.2019
Malli: Evora by Molla Mills, kirjasta Virkkurin kuosikirja
Kude: Lankava Lilli ontelokude violetti 3875 g ja vaalea harmaa 2975 g
Koukku: 9 mm
Koko: n. 92 cm x 226 cm
Linkki Ravelryn projektiin: Evora Rug

4 kommenttia:

  1. Wau, kuinka upea matto! Uskon, että loppupään virkkaaminen on todella ollut jo raskasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hepsi! Raskasta oli, onhan tuolla valmiilla matolla painoa melkein 7 kiloa.

      Poista

Kerrothan minulle mitä tykkäsit, kiitos.