lauantai 17. syyskuuta 2011

Palmikkomekko -Kyjy #14 on valmis!

Taas on opiskelut jatkuneet ja heti tuntuu, ettei ole tarpeeksi aikaa rakkaalle harrastukselleni. No, jotakin on sentään valmistunut. Pari joululahjaa sain parilla viime viikolla valmiiksi, mutta ne esittelen vasta jouluna. Tiistaina sain valmiiksi tämän.
Palmikkomekko edestä.
Tekoaika: 21.7-13.9.2011
Ohje: Novita syksy 2011 malli 26.
Kenelle: minulle
Lanka: Novita 7 veljestä purppura 693 g.
Puikot: 4.5 ja 4
Koko: S
Tästä tuli ihana. Ohjetta muokkasin niin, että edessä palmikko jatkuu ylös asti, kun ohjeessa sitä tehtiin vain helmaan. Taakse ei olisi ohjeen mukaan tullut ollenkaan palmikkoa, mutta minä neuloin sitä helmaan.
Palmikkomekko takaa ja Miuku.
Neuloin lisäksi mekkoon pitkät hihat, koska minusta ohjeen lyhyet on epäkäytännölliset. Talvella palelee usein käsiä, kun käytän lyhyt hihaisia neuleita. Mekko on muuten ihan onnistunut, mutta helma ei asetu kunnolla. Toivottavasti se ongelma poistuu käytössä.

Kyjy tilanteeni on oikein hyvä. Valmiita on nyt 10/24 ja kaksi suurinta työtä onkin jo valmiina eli siis tämä mekko ja isoäidinneliöpeitto. Tällä hetkellä tekeillä on yksi joululahja ja tiskirättejä, joista luultavasti viimeinenkin valmistuu alkuviikosta, joten ensi viikollakin on luvassa postausta.

Nyt on alkanut syntyä suunnitelmia mitä teen kyjyn jälkeen. Esimerkiksi Dahlia Cardigan on pakko saada. Eli nyt on pakko alkaa neulomaan ahkerasti, että saisi kyjyt valmiiksi.
Hyvää viikonloppua kaikille! 

13 kommenttia:

  1. Aivan ihana!

    Sulla vaikuttais olevan kyjyilyt hyvällä mallilla :)

    VastaaPoista
  2. Oikein kaunis! Onnistuneet modaukset :)

    VastaaPoista
  3. todella upea mekko, tykkään todella paljon tästä.

    VastaaPoista
  4. Onpa kaunis! Etuosan palmikkokuvio on upea. Ihastun aina palmikkojuttuihin, joten tääkin kuuluu mun suosikkeihin.

    VastaaPoista
  5. Sinulle on tunnustus blogissani!

    VastaaPoista
  6. Kaunis mekko, paljon hienompi kuin lehdessä, kannatti tehdä muokkaukset:)

    VastaaPoista
  7. Tosi kaunis! On muuten paljon kivemman näköinen noin, palmikon jatkuessa ylös asti ja pitkillä hihoilla.

    VastaaPoista

Kerrothan minulle mitä tykkäsit, kiitos.