lauantai 19. tammikuuta 2013

Friika

Ensimmäinen neule tälle vuodelle valmistui viikko sitten. Friika:

Tekoaika: 3.12.2012-12.1.2013
Ohje: Mari Muinosen Friika Kaikki lähti lapasesta -kirjasta
Kenelle: minulle
Lanka: Rowan Felted tweed tumma violetti 349 g
Puikot: 4
Koko: rinnanympärys 86 cm
Fiilis: Tuli oikein hyvä. Oli se kaiken sen säätämisen arvoista.

Friika on yksi suosikkimalleistani Kaikki lähti lapasesta -kirjassa eritoten tuon hienon alaosan palmikon takia. Nuo hihat oli ainoa asia mistä en tykännyt tuossa mallissa. Päätin kuitenkin olla välittämättä siitä ja viime toukokuussa tilasin langat tähän. Mutta sitten tuli kesä eikä tehnyt mieli alkaa neuloa villaista tunikaa. Vasta joulukuussa oli aikaa ottaa tämä puikoille. 

Neulominen oli hidasta osaksi siksi, että neuloin aina kuin vain oli ohjetta mysteerisukkia, ja osaksi siksi, että välillä tunikaa piti purkaa, kun en ollut varma missä kohtaa pääntien reikä pitäisi tehdä. Tuon yläosan neulominen ei siis innostuttanut paljoakaan, vaikka hihansuissa olikin vähän palmikkoa. Mutta sitten kun se oli valmis ja pääsi tuota helmaa neulomaan niin sitten alkoi vamista syntyä vauhdilla. Siinä vaiheessa pääsi kyllä jo kunnolla sovittamaan tunikaa ja näki, että kyllä tästä ihan hyvä tulee.


Opin myös yhden uuden tekniikan tätä neuloessani, nimittäin i-cord päättelyn, jota tehtiin pääntielle ja rinnanalle. Ihastuin valtavsti siihen kuinka siistin pääntien reunan tuolla tekniikalla saa ja uskon, että tulen käyttämään tuota tekniikkaa jatkossakin. Pingotuksen jälkeen hihatkin lörpsähtivät juuri sopivasti ja huomasin sen jälkeen, että oikeastaan pidän niistä. Kaiken kaikkiaan tämä oli oikein onnistunut projekti.

Eilen sain valmiiksi yhdet sukat, joten niistä bloggaan varmaan viikon sisällä kunhan ehdin ensin kuvata ne. Ja pikkusisko tilasi villasukat, joten sukat pääsee puikoille seuraavaksikin. Pitäisi vain hommata sopivan väristä lankaa niihin. Näin on siis avattu neulevuosi 2013.

8 kommenttia:

  1. Hyvä avaus neulevuodelle, Friikasi näyttää todella kauniilta. Kiva nähdä niitä eri väreissä, minäkin pidin omani neulomisesta tosi paljon.

    VastaaPoista
  2. Oi miten upea! Ihania ja taidokkaita töitä sinulla:)

    VastaaPoista
  3. Kaunis! Minäkin suhtaudun yleensä epäilevästi laajoihin hihoihin peläten lopputuloksen näyttävän 80-luvun lepakkohihoilta. Mutta tällaiset hihat ovat juuri ihanan rennon oloiset!

    VastaaPoista
  4. Kaunis kylmänvioletti sävy, mahtava talvineule :)

    VastaaPoista

Kerrothan minulle mitä tykkäsit, kiitos.