lauantai 3. elokuuta 2013

Heinäkuun sukat osa 2

Viime viikko on tullut vietettyä mökkiolosuhteissa, missä neulominen ja muutkaan käsityöt eivät yleensä pahemmin edisty. Automatkoilla sentään tuli neulottua. Viimeisenä mökkipäivänä sain sukat valmiiksi, että sain kuvattua ne hiukan erilaisissa maisemissa. Nämä sukat menevät toiseen heinäkuun sukkahaasteeseen, missä tavoitteena oli neuloa malli, joka on julkaistu jossain suomalaisessa kirjassa. Aiemminhan neuloin jo sukat toisen heinäkuun haasteen puitteissa, joka oli neuloa sukat jämälangoista.


Taival
Tekoaika: 25.-31.7.2013
Ohje: Punokset puikoille kirjasta Kristel Nybergin Taival
Kenelle: minulle
Lanka: Novita Nalle vaaleanpunainen 97 g
Puikot: 3
Koko: keskikokoinen
Muokkaukset: neuloin kaikki oikeat silmukat kiertäen ja varret ovat hiukan mallisukkia pitemmät.
Fiilis: Upeat palmikot, joita oli mukava neuloa.
Linkki Ravelryn projektiin.

Nämä sukat oli mukava pikku projekti. Tykkään valtavasti noista palmikoista ja niiden neulominenkin oli ihan mukavaa. Sukat on neulottu varpaista lähtien ja kantapää on neulottu ihan samoin kuin perus ranskalainen kantapää. Se on siis sukissa eripäin kuin on totuttu, mutta toimii se noinkin ihan hyvin. Kaikki oikeat silmukat neuloin sukissa kiertäen ihan vain siksi, että ajattelin niistä niin tulevan siistimmän näköiset. 


 Nyt kotiin palattua on taas suuri innostus neulomiseen iskenyt ja pää kuhisee kaikkia kivoja malleja mitä haluaisi neuloa. Aika ei vain riitä kaikkeen, kun lomakin alkaa olla ohi. Mutta yritän neuloa niin paljon kuin vain ehdin. Eilen puikoille päätyikin vaihteeksi sukat ja ihan tuosta samasta Nallesta, mistä nämäkin sukat neuloin.

6 kommenttia:

  1. Aivan ihanat sukat, tykkään myös palmikoista ja väri on ihana :)

    VastaaPoista
  2. Upeat!!! Malli ja väri ihan huiput - ihan silmukkasatu :)

    VastaaPoista
  3. Suloiset Taipaleet :) Miekin neuloin nuo jokunen vuosi sitten, jätin keskipalmikon pois kun se näytti sotkuiselta valitsemallani raitalangalla neulottuna, siulla se näköjään toimii hyvin.

    VastaaPoista

Kerrothan minulle mitä tykkäsit, kiitos.