sunnuntai 28. kesäkuuta 2015

Kolmas etappi

Kolmas etappi alkoi suomalaisille aika edulliseen aikaan, juhannussunnuntaina kello 8 aamulla. Heti kahdeksalta olin kyttäämässä ohjetta, mutta sen jälkeen piti pari tuntia pohtia lankavalintaa. Sukat eivät mitään kovin suuria tunteita herättäneet ja siksi en raaskinut käyttää niihin sitä lankaa, jota olin etukäteen niille suunnitellut.


Kuplasukat:
Tekoaika: 21.-23.6.2015
Ohje: Touring Bubbles by Karen Buhr 
Lanka: Pirkanmaan Kotityön Roosa Nauha Sukkalanka lila (56) 63 g
Puikot: 2.5
Fiilis: Vähän oli laimeat nämä sukat kahden edellisen mallin jälkeen.
 Linkki Ravelryn projektiin: TDS 2015 stage 3: Touring Bubbles
 

Näiden sukkien varressa oli 70 silmukkaa ja siksi ajattelin aluksi saavani aika reilun kokoiset sukat. Mutta koska aloitin sukat hiukan muita myöhemmin, sain kuulla, että varren kuplat vie aika paljon varren leveydestä. Siksi yritin neuloa varren tavallista löysemmin. Varsi kyllä menee minun jalkaan, mutta se on silti aika tiukka. Juuri varren tiukkuuden takia jätin varren noin lyhyeksi, vaikka yleensä tykkään pitempi vartisista sukista. 


Nämä sukat olivat aika perussukat ihan kivalla pintaneuleella. Siksi uskoin, että tämä kierros olisi aika nopea. Siksi en uskonut pärjääväni kovin hyvin, koska neulomis nopeuteni ei ole kovin suuri. Lisäksi neulon yleensä aika paljon enemmän kuin minimivaatimukset, sillä käsialani on tiukka. Vahvuuteni onkin enemmän haastavissa malleissa. Päätin kuitenkin kokeilla kuinka korkealle nopeuteni riittäisi.


Sunnuntai päivän aikana ehdin neuloa ensimmäisen sukan kärkikavennuksiin asti. Maanantaina oli töitä, mutta siitä huolimatta sukat etenivät hyvin ja toisesta sukasta puuttui maanantai iltana lopettaessani vain puoli mallikertaa mallineuletta ennen kärkikavennuksia. Tiistaina aamulla työmatkalla sukat jäivät vain muutamaa kerrosta vaille valmiiksi, joten olihan ne pakko tehdä loppuun työpaikalla ennen töiden aloitusta.


Lopullinen sijoitukseni oli yllätys. Olin 61. nopein. En uskonut pärjääväni noin hyvin. Toisaalta en kyllä uskonut saavani sukkia valmiiksi jo tiistai aamuna. Tästä on hyvä jatkaa neljännelle etapille, jolla on luvassa helmiä.

4 kommenttia:

  1. Kauniit kuplasukat sullakin ja hauskoja kuplakuvia. Tuli muuten mullakin yllättävän tiukat silmukkamäärään nähden. Mäkin aloitin vähän myöhässä ja siksi osasin ottaa vähän isommat puikot, mutta siltikään ei oo yhtään isot.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Yllättävän paljon tuo palmikko kyllä vetää vartta kasaan.

      Poista
  2. Meidän sukat on ihan kun kaksoset, samoin saippuakuplakuvat! :D Olen myös samaa mieltä mallista, ei suurta tunneroihua sytyttänyt. Nyt mielenkiinnolla odotellaan seuraavaa ohjetta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä tuli tosiaan aika saman näköiset sukat, vaikka lanka on eri. Minäkin täällä jo innolla odotan seuraavaa ohjetta.

      Poista

Kerrothan minulle mitä tykkäsit, kiitos.