torstai 31. joulukuuta 2015

Vuosi 2015

Jälleen on vuosi kulunut ja on perinteiseen tapaan aika tarkastella, mitä kaikkea sitä tulikaan vuoden aikana tehtyä.
Vuonna 2015 tekemäni sukat. 
Vuonna 2015 tein yhteensä 39 työtä, joka on 5 työtä enemmän kuin vuonna 2014. Vuoden 2011 ennätys 42 työtä jäi siis vain 3 työn päähän. Tuttuun tapaan suurin osa, 35 kappaletta, on neulottu, 2 virkattu ja 2 ommeltu.

Puserot, takit ja mekot vuodelta 2015.
 Sukkia valmistui tänäkin vuonna eniten, yhteensä 20 kappaletta. Se on 3 paria enemmän kuin vuonna 2014. Se ei ole kovin hyvä juttu, sillä tavoitteenani oli neuloa tänä vuonna vähemmän sukkia. Suureen määrään sukkia vaikutti varmasti se, että keväällä osallistuin Sock Madness kisaan jo toista kertaa. Kesällä osallistuin Tour de Sock kisaan ensimmäistä kertaa ja syksyllä pääsin vielä testaamaan sukkalankoja Suuren Käsityölehden testiin.  Muita juttuja olenkin sitten tehnyt aika tasaisesti 3-5 kappaletta.

Neulomani päähineet vuodelta 2015.
 Suosikkitöitäni tältä vuodelta ovat Hitofude -takki ja Threshold -pusero sekä Spellbound -huivi.

Neulomani huivit vuodelta 2015.
 Lankaa kului vuonna 2015 yhteensä 5 906 g, joka on hiukan enemmän kuin aiemmin olen vuodessa kuluttanut. Metreinä lankaa kulutin 17 660.98 m.  Lisää lankaa hommasin 6 192 g, eli lankavarastoni kasvoi vuoden aikana 286 grammalla. Ihan hyvä lopputulos, vaikka olisin tyytyväisempi, jos varasto olisi pienentynyt. Eniten lankaa kului helmikuussa ja vähiten elokuussa. Lankaa hankin eniten marraskuussa.

Käsineitä vuodelta 2015.
Vuonna 2015 minulla oli tavoitteena:
  • kuluttaa enemmän lankaa kuin ostaa (Ei onnistunut.)
  • harrastaa muitakin käsityölajeja kuin neulomista ja virkkaamista (Ompelin pari juttua, vielä olisi parannettavaa tässä)
  • neuloa vähemmän sukkia itselle. Puseroille, lapasille ja pipoille olisi enemmän käyttöä (Neuloin itselleni 13 paria sukkia, kun vuonna 2014 neuloin itselleni 12, eli  ei onnistunut.)
Aika huonosti onnistuin tänä vuonna toteuttamaan tavoitteitani.
Muita juttuja vuodelta 2015.
Koska tavoitteiden asettaminen itselle on minusta hauskaa, asetan niitä myös vuodelle 2016. Ja koska tänä vuonna epäonnistuin noiden tavoitteiden suhteen, niin jatketaan vuonna 2016 samoilla tavoitteilla eli
  • kuluttaa enemmän lankaa kuin ostaa
  • harrastaa muitakin käsityölajeja kuin neulomista ja virkkaamista
  • neuloa vähemmän sukkia itselle. Puseroille, lapasille ja pipoille olisi enemmän käyttöä
Hyvää uutta vuotta 2016 kaikille!

14 kommenttia:

  1. Ihania töitä ovat olleet kaikki, mitä olen täällä nähnyt. (: Ihanaa silmukkarikasta uutta vuotta siulle!

    VastaaPoista
  2. Onpa ollut upea neulevuosi, toivotan sinulle vähintään yhtä upeaa uutta neulevuotta!

    VastaaPoista
  3. Mielettömän upeita töitä kertyi vuoteesi jälleen kerran :). Mukavaa vuotta 2016 sinulle!

    VastaaPoista
  4. Kauniita töitä olet tehnyt vuoden aikana!

    Oikein hyvää uutta vuotta!

    VastaaPoista
  5. Vau mikä käsityövuosi sinulla takana päin. HIenoja töitä pitkin vuotta.

    VastaaPoista
  6. Olet kyllä tuon hurjan metrimäärän lankaa saanut sijoitettua todella kauniisiin asusteisiin ja neuleisiin.

    VastaaPoista
  7. Mahtava neulevuosi siulla! Vähän pisti nauramaan nuo toteutumattomat tavoitteet, tästä on hyvä jatkaa yrittämistä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Minulla tahtoo noiden tavoitteiden kanssa käydä aina niin, että unohdan ne melko pian niiden asettamisen jälkeen ja sitten vuoden päästä jännitetään, että miten kävi.

      Poista

Kerrothan minulle mitä tykkäsit, kiitos.