lauantai 16. tammikuuta 2016

Islantilainen

Sain joululahjaksi jokunen joulu sitten Islantilaisia neuleita kirjan. Siitä lähtien on ollut haaveissa neuloa islantilainen kaarrokeneule. Viime vuoden lopulla päätin viimein aloittaa. Ensimmäinen vaikeus oli valita minkä kirjan kauniista neuleista oikein teen. Ja kun se oli saatu päätettyä niin seuraava ongelma oli värien valinta. Onneksi siskoni auttoi siinä ja hyvän väriyhdistelmän hän valitsikin.


Gjöf -takki
Tekoaika: 13.11.2015-15.1.2016
Ohje: Gjöf by Gréta Björk Jóhannesdóttir kirjasta Islantilaisia neuleita
Lanka: Istex Létt-Lopi väreissä Light Ash Heather (54) 377 g, Pink Heather (1412) 34 g, Rose Heather (9428) 14 g ja Berry Heather (9429) 46 g
Puikot: 4 ja 4.5
Koko: M/L
Muokkaukset: Kaikki silmukkamäärät muokattu ohuemmalle langalle, esimerkiksi kaarrokkeen kavennukset suunnittelin täysin uusiksi. Joustinneuleeksi tein 1 kiertäen oikein, 1  nurin -neuletta.
Fiilis: Neulominen oli kivaa lukuunottamatta kolmiväristä kirjoneuletta. Hyvin onnistuin saamaan sopivan kokoisen takin.
Linkki Ravelryn projektiin: Gjöf


Mitenkään helpolla en itseäni päästänyt tämän islantilaisneuleen kanssa. Ensimmäiseksi onnistuin valitsemaan neuleen, jossa tehdään kolmiväristä kirjoneuletta, jonka tekemisestä en tykkää ollenkaan, Onneksi sitä tehtiin vain kuusi kerrosta. Toisekseen päätin tietenkin neuloa takin ohuemmalla langalla kuin ohjeessa oli käytetty. Se tietenkin johti siihen, että täytyi harrastaa paljon laskemista tätä neuloessa. Onneksi tykkään laskemisesta. Lisäksi suunnittelin kaarrokkeen kavennukset täysin uusiksi käyttäen hyväksi toista kirjan ohjetta Afturia. Sitten vielä piirsin kaarrokkeen kaavion uudelleen. Sen avulla kaarroke kuitenkin onnistui kerralla.


Kaikkien näiden haasteiden jälkeen etukäteen jännittävin vaihe takin teossa ei tuntunut missään. Minä nimittäin steekkasin ensimmäistä kertaa. Eli siis leikkasin tuon takin tuosta keskeltä auki. Hurjan kuuloista, mutta ei se ollut loppujen lopuksi niin pelottavaa. 


Olen tosi tyytyväinen siihen miten hyvin tämä loppujen lopuksi onnistui. Takista tuli juuri sopivan kokoinen ja se näyttääkin oikein kivalta. Onneksi pakkasia vaikuttaa edelleen piisaavan, joten voin ottaa tämän saman tien käyttöön.

27 kommenttia:

  1. Upea takki, kertakaikkiaan! Ja istuu päällesi kuin valettu :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tuon istuvuuden saavuttamiseksi joutui kyllä mittailemaan laskemaan, sovittamaan ja purkamaan aika paljon.

      Poista
  2. Näyttävä takki, ja tosiaan hyvät värivalinnat! Miullakin haaveissa islantilaisneule...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Siitä vain neulomaan, islantilaisen neulominen on kivaa. Minäkin haaveilen jo vähän toisesta, kun noita kuviolankoja jäi aika paljon yli.

      Poista
  3. Todella onnistunut lopputulos!
    En ole itse uskaltanut steekkausta vielä kokeilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ei se steekkaus ole niin pelottavaa kuin se kuulostaa.

      Poista
  4. Gjöf -takki mitä parhain. Istuu ihan täydellisesti. Ihana.

    VastaaPoista
  5. Upea ja värit käyvät hyvin yhteen. Juuri sopivan lämmin näille pakkaskeleille:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tämä on kyllä ihanan lämmin. Ei palellut kuvia ottaessakaan kuin sormia, vaikka pakkasta oli -14 astetta.

      Poista
  6. Kiitos, niin on! Ja kiitos sinulle, sillä sinun kauniit islantilaisneuleet inspiroivat minut tekemään tätä.

    VastaaPoista
  7. Harmonisen kaunis villatakki! Ja todellakin tarpeen näillä keleillä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tarpeeseen tämä on kyllä tullut näillä pakkasilla.

      Poista
  8. Vau! Ihana villatakki ja varmaan lämmin. Minulla on sama kirja, mutta olen siitä vain yhtä kirjoneulekuviota soveltanut sukkiin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, on tämä mukavan lämmin näillä pakkasilla. Hyä, että olet kirjaasi edes sen verran käyttänyt. Minulla on monta kirjaa joista en ole vielä ehtinyt tehdä mitään.

      Poista
  9. Onpa kaunis takki ja väriyhdistelmä on onnistunut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Välitän kehut väriyhdistelmästä siskolle.

      Poista
  10. Onpa tosi kaunis ja varmasti lämmin takki. Olen eka kertaa sun blogissa ja liityin heti lukijaksi. Tykkään lukea kaikkia erilaisia blogeja. Ois kiva jos tulisit kylään Aurinkokujallekkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kiva, että liityit lukijakseni. Täytyy tässä käydä piakkoin vastavierailulla blogissasi.

      Poista
  11. Oi jukra miten kaunis! Tuo lanka on kyllä ihanaa ja ne värit...!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tuo lanka on kyllä ihanaa. Onneksi sitä jäi aika paljon yli, niin saan thedä siitä vielä jotain muutakin.

      Poista
  12. Ihana neuletakki, varmasti pakkasilla mukava laittaa päälle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kyllä tämä mukavasti lämmitti, kun pakkasta oli päälle 20 astetta.

      Poista

Kerrothan minulle mitä tykkäsit, kiitos.