sunnuntai 19. kesäkuuta 2016

TDS 2016: I Remembered It Again

Toisella kierroksella tämän vuoden Tour de Sock kisassa neulottiin palmikkosukat. Ohje tuli kello 1 lauantain ja sunnuntain välisenä yönä. Minä en jaksanut ohjeen julkaisemiseen asti valvoa vaan sen sijaan nukuin ja näin unia jalkapallo teemaisista sukista (minähän en jalkapallosta tykkää, joten ne sukat olisivat jääneet neulomatta). Niiden unien jälkeen olikin kiva herätä ja nähdä ihana palmikko sukkamalli.


Sukkien neulominen ei kuitenkaan sujunut ilman vastoinkäymisiä. Kun olin neulonut melkein ensimmäisen sukan varren valmiiksi puikkoni napsahti poikki. Ja ne olivat vielä minun ainoat 2.25 mm puikot. Vähän aikaa sisäinen perfektionistini vaati sukan varren purkamista ja aloittamista uudelleen 2.5 mm puikoilla. Sain hänet kuitenkin vaiennettua ja jatkoin siitä mihin jäin isommilla puikoilla. Mutta sitten huomasin neuloneeni koko ajan takaosan kuviota väärin. Siinä vaiheessa oli turha enää panna vastaan sisäiselle perfektionistilleni ja aloitin sukan alusta. Onneksi sen jälkeen homma alkoi sujua.


Tällä kertaa testissä oli Filcolanan Arwetta lanka. Tuo lanka on ihanan pehmeän tuntuista. Hiukan pelottaa kuinka hyvin se kestää sukkakäytössä. Toivottavasti kestää sillä Lankamaailmassa oli tästä langasta mukavan suuri värivalikoima ja muutenkin yksivärisiä sukkalankoja on mielestäni aivan liian vähän myynnissä.


Tykkäsin kovasti tämän mallin palmikoista. Takaosan ja jalkaterän salmiakkiruudutus tuntuu kuitenkin hiukan sopimattomalta tähän malliin. Jos kyseessä eivät olisi olleet kisasukat olisin jättänyt ne pois. Kantapää oli mukavan erilainen ja se istuu hyvin minun jalkaani. Ohjekin oli selkeästi kirjoitettu ja ainoa asia mistä siinä valitan on, että kaavioissa oikeat silmukat oli merkitty pystyviivoilla. Se teki kaavioiden lukemisesta hiukan vaikeaa.


Tykkään lopputuloksesta. Sukista tuli hyvin istuvat ja ihan kivan näköiset. Sukat valmistuivat tiistai aamuna matkalla töihin ja olin 64. nopein. Tästä on hyvä jatkaa ensi tiistaina, kun kolmas kierros alkaa.

I Remembered it Again:

Tekoaika: 12.-14.6.2016
Ohje: I Remembered It Again by Heidi Nick
Lanka: Filcolana Arwetta Classic sininen (142) 69 g¨
Puikot: 2.5 mm
Koko: medium
Fiilis: Ihania palmikoita.
Linkki Ravelryn projektiin: TDS 2016, stage 2: I Remembered It Again

14 kommenttia:

  1. Todella kauniit. Tuo väri tuo vielä erityisen hyvin kauniin mallin esiin. Tsemppiä Tour de socksiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Yritän yleensä valita palmikkoneuleisiin jonkin vaalean värin, että palmikot erottuisivat.

      Poista
  2. Todi kauniit sukat! Mulla on puikoilla nuo samasta langasta, mutta erivärisenä. Mäkään en tykkää ristikkokuviosta, mutta palmikko-osuus on tosi kiva.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tuo ristikko kuvio tosiaan tuntuu vähän ylimääräiseltä muuten kauniissa mallissa.

      Poista
  3. Ihanaa, kun löytyy muitakin perfektionisteja :) . Ja kyllä on upeat sukat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Olen kyllä ainakin neuleiden suhteen aika perfektionisti.

      Poista
  4. Kauniit sukat, ihanan kesäinen väri!
    Mullon samat puikoilla violettina - ja ilman salmiakkeja, kun en kisaile.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Sinun sukistasi tulee varmasti hienot muokattuna.

      Poista
  5. Haa, täälläkin kisasukkia, onnea mainiosta sijoituksesta! Miuta ahdisti koko neulomisen ajan nuo oikeat silmukat, miksei niitä ole tehty kierrettyinä, varsinkin resorin ja pikkupalmikoiden osalta?? Olisi niin paljon kauniimpi! Siun sukat näyttää kyllä siisteiltä myös niiden osalta :) Mie neuloin 2,25millisillä ja itselleni aiottu sukka sopikin seitsemänvuotiaalle tyttärelle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Minuakin yleensä ahdistaa oikeat silmukat ja kyllä ne näissäkin sukissa varsinkin resorissa häiritsee. Kierrettyinä tulisi kyllä niin paljon siistimmän näköistä. Se on kyllä jännä miten erikokoisia sukkia ihmiset tässä kisassa saa aikaan.

      Poista
  6. Onnea sijoituksesta ja kauniit ovat sinisenäkin :)

    VastaaPoista
  7. Tosi hienot ovat,täytyykin laittaa kokeiluun tuo lanka,koska mys tykkän neuloa ohutta lankaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kannattaa kokeilla tuota lankaa, se tuntui tosi kivalta.

      Poista

Kerrothan minulle mitä tykkäsit, kiitos.