sunnuntai 12. maaliskuuta 2017

Hullua kieputtelua

Innostuin taas vuoden tauon jälkeen ilmoittautumaan Sock Madness -kisaan. Maaliskuun ensimmäiset päivät kuluivatkin sitten ensimmäisen kierroksen alkua odotellessa. Ja kyllähän sitä sai odotella toisen päivän iltaan asti. Tämä ensimmäinen kierros on tässä kisassa karsinta kierros. Kaikki mukaan ilmoittautuneet, jotka saavat nämä ensimmäiset sukat neulottua kahdessa viikossa pääsevät mukaan kisaan.


Onneksi tällä ensimmäisellä kierroksella ei tarvinnut vielä kisata tosissaan. Sen verran hidasta oli näiden sukkien neulominen. Mallineuleessa joka kerroksella oli useita palmikonkiertoja, jotka piti vielä neuloa täsmälleen tietyllä tavalla ilman apupuikkoa. Aluksi näiden neulominen otti aika tavalla käsiin, mutta aika pian sitä oppi neulomaan niin, ettei kipua enää tuntunut.



Vaikka näiden neulominen ei mitään kaikkein kivointa hommaa ollut, niin tuo pinta on minusta niin kivan näköistä, että kyllä se oli sen arvoista. Varsinkin pätkävärjätyillä langoilla syntyi hienoja sukkia. Minulta ei edelleenkään pätkävärjättyjä lankoja pahemmin löydy, mutta kyllä tällaisella raitalangallakin ihan kivat sukat tuli. Voitin muuten tämän langan kolme vuotta sitten ensimmäisestä Sock Madness kisasta johon osallistuin.


Nämä sukat istuvat todella hyvin jalkaani. Mallineule joustaa juuri sopivasti ja tuo "fleegle" -kantapää on juuri hyvä minun jalkaani. Jalkaterä voisi olla ehkä hiukkasen lyhyempi. Itse asiassa ensimmäisen sukan jalkaterän neuloin ensimmäisellä yrityksellä neljä kerrosta liian lyhyeksi kisan vaatimuksiin nähden. Huomasin sen onneksi ajoissa ja voin nyt raportoida parin oikean kokoisia sukkia.


Twisted Madness:

Tekoaika: 2.-10.3.2017
Ohje: Twisted Madness by Gina Meyer
Lanka: Austermann Step Trio (75) 87 g
Puikot: 2.25 mm
Koko: medium
Fiilis: Kivan näköistä pintaa, vaikka sen neulominen oli aika hidasta.
Linkki Ravelryn projektiin: Twisted Madness

2 kommenttia:

  1. Aika veikeä malli. Näitä olen nähnytkin nyt kun kisailut ovat käynnissä. (:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo näitä on jonkin verran näkynyt muuallakin, aika moni suomalainen taisi taas ilmoittautua mukaan.

      Poista

Kerrothan minulle mitä tykkäsit, kiitos.