lauantai 27. tammikuuta 2018

Sukka-Finlandia: Hellunen

Sukka-Finlandian neljäs etappi oli ensimmäinen, jossa hiukan epäröin haluanko neuloa sukkia. Ne kun eivät olleet aivan minun makuni mukaiset. Mallineule oli kuitenkin niin kaunis, että halusin ne kuitenkin neuloa. Päätin lopulta osallistua tällä etapilla luovaan sarjaan ja muokata sukista enemmän minun tyyliseni.


Alkuperäisessä mallissa eniten mieltäni hiersi nilkassa ollut toinen kierreraita (Latvian braid), joka minun mielestäni katkaisi rumasti mallineuleen. Lähdin siis siitä, että sitä en tee. Ja kun olin luovaan sarjaan osallistumassa niin pakko oli mallia muutenkin vähän muokata. Päätin jatkaa mallineuletta myös kantalappuun. Lisäksi neuloin myös kärkeen mallineuletta yhden mallikerran verran kärkikavennusten aikana.


Vaikka meninkin alkuperäistä ohjetta muuttelemaan oli siinä pari kivaa minulle uutta juttua, joita oli kiva päästä kokeilemaan. Silmukat luotiin virkkuukoukun avulla niin, että sukan suuhun syntyi nirkkoja.


Toinen kiva uusi juttu oli kärkikavennukset, jotka tehtiin tavallaan ristikkäin. Tämä olikin hauska tapa kaventaa sukan kärki.


Langan valinta vaiheessa hiukan arvoin raaskinko käyttää näihin Väinämöinen Sport vyyhtini, joka on jo kauan odottanut varastossani sitä oikeaa mallia. Mutta onneksi käytin sillä näistä tuli oikein nätit sukat. Osaksi juuri langan ansiosta.


Hellunen:

Tekoaika: 14.-21.1.2018
Ohje: Hellunen by Pirjo Iivonen
Lanka: Novita Nalle harmaa (043) 13 g ja Louhittaren luolan Väinämöinen sport värissä magenta 84 g
Puikot: 2.5 mm varren suun pitsireunukseen, 3 mm muualla
Muokkaukset: Jätin alemman kierreraidan pois ja jatkoin mallineuletta kantalappuun ja kärkeen.
Fiilis: Pienellä muokkauksella sain oikein nätit sukat!
Linkki Ravelryn projektiin: Sukka-Finlandia, etappi 4: Hellunen


10 kommenttia:

  1. Tosi kauniit sukat,hienosti modattu. Minäkään en tuossa mallissa tykännyt nilkan raidasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Annika! Tuo taisi olla aika yleinen mielipide, että nilkan raita oli vähän liikaa.

      Poista
  2. Hurmaavat sukat! Kärkikavennukset ovat mullekin ihan uusi tapa tehdä ne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ingi! On se kiva, että vielä näin monen sukkaparin jälkeen tulee vielä uusia tapoja tehdä kärkikavennukset.

      Poista
  3. Kauniisti muokattu! :) Tää kävi mulla itelläkin mielessä, että ois voinu jättää tokan latvian braidin pois, mutta halusin osallistua nopeuskisaan. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pipo-otus! Minä taas ajattelin, että ehkä minulla olisi parempi mahdollisuus menestyä luovuus sarjassa, kun olen niin hidas verrattuna nopeimpiin.

      Poista
  4. Kauniit tuli sukistasi ja tosiaankin, näihin ei tuota toista raitaa tarvita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Riitu! Hyvin tosiaan toimii tämä malli ilman tuota toista raitaa.

      Poista
  5. Onpa ihanat ja tuo langan väri. Nam. Niin kaunis kokonaisuus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Suvituulia! Tuo langan väri on kyllä yksi lemppareistani.

      Poista

Kerrothan minulle mitä tykkäsit, kiitos.