lauantai 2. toukokuuta 2020

Toivoharju-sukat

Minun elämääni korona-virus on eniten haitannut siten, että kirjastot ovat kiinni. Yleensä käyn kirjastossa parin viikon välein lainaamassa uutta lukemista ja myös käsityökirjoja. Jotain positiivistakin kirjastojen kiinni olemisessa on. Minä sain nyt vähän pitempään lainaan Laineen sukkakirjan 52 x villasukat.


Kirja on upea ja siinä on monta upeaa mallia. Ilman kirjastojen kiinni menemistä en kuitenkaan olisi varmaan ehitnyt yhtään mallia siitä toteuttaa ennen kuin kirja olisi pitännyt palauttaa. Nyt kuitenkin päätin muutaman sukkaparin siitä neuloa. Ensimmäisenä puikoille päätyi Toivoharju-sukat.

Näiden sukkien juju on pitsi, joka on sukkien alussa sukan takana, mutta joka siirtyy varren aikana keskelle eteen. Mitään muuta erikoista sukissa ei ole, mutta silti ihastuin näihin sukkiin eniten. Siispä valitsin sukkiin myös langan, jonka ajattelin säästää todella ihaniin sukkiin, koska tykkään tuosta väristä niin paljon.


Ohjeen mukaan tehtynä sukkien varsi on aika pitkä. Hiukan pelkäsin onko se jopa liian pitkä eli puristaako varren suu. Mutta lopulta päätin, että pituus on hyvä noin. Eipä tuo varsi tunnu käytössä pahemmin kiristävän.


Sukista tuli oikein ihanat. Siis jotain hyvääkin tästä koronaviruksesta seurasi, sillä ilman sitä nämä sukat olisivat luultavasti jääneet tekemättä. Eikä tämä tähän jää. Seuraavat sukat kirjasta ovat jo puikoilla.


Toivoharju-sukat

Tekoaika: 13-23.4.2020
Ohje: Toivoharju by Heidi Alander kirjasta 52 x villasukat
Lanka: Louhittaren luola Väinämöinen värissä velho 76 g
Koko: 2
Puikot: 2.25mm
Linkki Ravelryn projektiin: Toivoharju

4 kommenttia:

  1. Kauniisti kulkee pitsi sukissasi! Minäkin olen kahdet vähän tuon tapaiset neulonut, Mistletoet https://hepsi.vuodatus.net/lue/2011/01/mistelinoksa-sukat-mistletoe-socks ja Coninat https://hepsi20.blogspot.com/2015/02/kauneimmat-sukat-ikina.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hepsi! Kauniita oli nuo sinunkin neulomasi sukat ja tosiaan samantyylisiä. Tykkäsin eritysesti Mistletoe-sukista.

      Poista
  2. Kauniit sukat tuli ja nuo värit ovat niin herkulliset! Kirjasto on aarreaitta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Titta! Olen kyllä aivan samaa mieltä kirjastoista.

      Poista

Kerrothan minulle mitä tykkäsit, kiitos.