Näytetään tekstit, joissa on tunniste sukkasato2012. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste sukkasato2012. Näytä kaikki tekstit

lauantai 27. lokakuuta 2012

Mysteeri

Ravelryn sukkasato ryhmässä mimahe suunnitteli mysteerisukat sukkasadon aikana neulottavaksi. Minä olin heti innokkaana mukana neulomassa niitä, kun sopivaa lankaa löytyi omasta varastosta. Ja tällaiset näistä sitten tuli.
Tekoaika: 22.9-15.10.2012
Ohje: Sukkasato 2012 mysteerisukka (ohje tulossa Ravelryyn myöhemmin)
Kenelle: minulle
Lanka: Novita Nalle vaalea farkku 79 g
Puikot: 2.5
Koko: n. 39
Fiilis: Ihan kivat tuli.

Vähän pelkäsin, että lanka loppuu kesken, kun ohjeessa sanottiin, että koon 37 sukkiin menee n. 90 g lankaa ja minulla oli tätä lankaa vain 89 g ja minun jalkani on isompi. Loppujen lopuksi lankaa jäi vielä vähän ylikin. Mallia muokkasin sen verran, että toisen sukan palmikot on tehty peilikuvana, samoin kuin kärkikavennus spiraalit. Jalkapöydässä palmikkopyppyröitä on kolme ohjeen kahden sijasta ja palmikko jatkuu hiukan kärkikavennusten puolelle. 
Sukista tuli ihan kivat. Jos olisin tiennyt etukäteen millaiset näistä tulee en varmaan olisi näitä tehnyt, mutta toisaalta näitä oli ihan kiva tehdä. Ei siis harmita ollenkaan, että aloin tekemään näitä. Varren joustinneule on jännännäköistä enkä ole aikaisemmin tehnyt sukkien kärkikavennuksia noin. Ja sain yhden jämälangan melkein tuhottua, joten kyllä tämä projekti plussan puolelle menee. Eli eiköhän nämä sukat ihan käyttöön mene. Sukat menevät myös Sukkasadon Heinälatoon, jonne toivon ehtiväni neuloa vielä yhdet sukat näiden lisäksi. Niitä sukkia en kuitenkaan esittele täällä ennenkuin jouluna.

lauantai 6. lokakuuta 2012

Milot

Sukkasatoilu jatkuu. Nyt valmistui jo neljäs sukkapari syyskuun alun jälkeen.
Milot edestä.
Tekoaika: 24.9-3.10.2012
Ohje: Cookie A: Suloisimmat sukat -kirja s.112
Kenelle: minulle
Lanka: DROPS Fabel harmaansininen 84 g
Puikot: 2.25
Koko: 39
Fiilis: En ole kovin tyytyväinen neulejälkeeni.

Milot takaa.
Tykästyin tässä mallissa erityisesti tuohon varren takaosassa olevaan palmikkoon. Harmi vain, etten tajunnut, että sukka on pääasiassa joustinneuletta. En saa siitä koskaan niin siistiä, että olisin itse tyytyväinen. Ensimmäinen oikea silmukka nurjan jälkeen on aina liian löysä. Pingotus auttoi vähän, mutta täysin tyytyväinen en näihin sukkiin ole. Malli on kyllä tosi kaunis. Minä vain en osaa neuloa sitä.

Vielä yksi kuva takapalmikosta
Vartta neuloin 12 kerrosta enemmän kuin ohjeessa käskettiin. Minusta sukissa kuuluu olla kunnon varsi. Huomasin juuri näitä kuvia katsoessa, että tuossa takapalmikossa olen tehnyt virheen. Selvästi olen luennolla neuloessa keskittynyt enemmän opiskeltavaan asiaan kuin sukkien neulomiseen, kun näin on päässyt käymään. Onneksi molemmissa sukissa näyttää olevan tehtynä sama virhe. Ompahan ainakin symmetriset sukat.


Tätä mallia varten piti käydä ostamassa uudet puikot, kun 2.5 milliset pyöröpuikot, joita tähän asti olen käyttänyt Fabelia neuloessani, ovat kiinni toisessa sukkaprojektissa. Koska en halunnut omistaa kahta kappaletta saman kokoisia puikkoja päätin ostaa 2.25 milliset pyöröpuikot. Täytyy sanoa, että se oli hyvä ratkaisu. 2.5 on ollut vähän liian suuri koko ja 2 taas liian pieni Fabelille sukkia neuloessa. 2.25:lla tuli juuri sopivaa jälkeä. Uskon, että tämä ostos ei ainakaan mennyt hukkaan. Harmi vain, että seuraavaan suunnittelemaani projektiin tarvitsisin taas kokoa 2.5 olevia puikkoja, mutta niissä sukissa, joissa puikot on kiinni menee vielä ainakin viikko. Se malli kun on mysteerisukka, jonka viimeinen vihje tulee vasta ensi perjantaina. Täytyy siis keksiä jokin pieni välityö tähän väliin.

sunnuntai 23. syyskuuta 2012

Fredrikat

Neulomisinto on aika lailla huipussaan ja se näkyy myös siinä, että joka viikko valmistuu jotain. Harvinaista minulle. Osa syynä on, että puikoilla on ollut pieniä töitä eli sukkia, mutta yleensä minulle menee sukkaparin neulomiseen kaksi viikkoa, nyt vain vajaa viikko. Tällä viikolla valmistuivat Fredrikat:


Tekoaika: 17-22.9.2012
Kenelle: minulle
Lanka: Novita 7 veljestä kanerva 128 g
Puikot: 3.5
Koko: n. 39
Fiilis: Näiden neulominen oli mielenkiintoista ja valmista tuli nopeasti. Lopputulos on ihan minun näköinen.


Tämä malli on kyllä tosi kaunis ja neulominen ei tylsistyttänyt missään vaiheessa. Kantapään neulominen oli mielenkiitoista, koska en ole koskaan aiemmin tehnyt kantapäätä tällä tavalla. Oli jännittävä seurata miten kantapää oikein muodostuu. Mallin suunnittelijalta löytyy myös muita kivoja ohjeita (Ravelry) ja kaikki ilmaisia.

Nyt siis valmistuivat jo kolmas pari sukkasadon heinälatoon. Tavoitteena oli neuloa neljä paria, mutta nyt on suunnitelmissa neuloa vielä ainakin kaksi paria. Ja neulomisaikaa on vielä reilu kuukausi eli tavoite ylittyy varmasti, koska vielä ainakaan ei sukkien neulominen kyllästytä.

sunnuntai 16. syyskuuta 2012

Uudet lempisukat

Viime keväänä menin Lumoavaan lankaan tarkoituksena ostaa puikot Sylviä varten eikä mitään muuta. En kuitenkaan voinut vastustaa kauniin väristä Louhittaren luolan Väinämöinen vyyhtiä. Siitä asti olen etsinyt täydellistä mallia langalle. Sukkasadon alkaessa päätin tehdä siitä Clandestinet.


Tekoaika: 7-15.9.2012
Malli: Cookie A:n Clandestinet (Ohje löytyy sukkia. rakkaudella. -kirjasta suomeksi)
Kenelle: minulle
Lanka: Louhittaren luolan Väinämöinen luumu 77 g
Puikot: 2.5
Koko: 39
Fiilis: Tuli uudet lempisukat!


Mallineule näyttää melko monimutkaiselta, mutta yllättävän nopeasti se jäi päähän ja hyvin onnistui sukan neulominen myös luennolla niin, että siellä oppikin jotain. Lanka oli niin ihanan väristä ja neule niin kiinnostava, että näiden neulominen oli kyllä nautinto. Ja lopputulos on niin onnistunut, että kyllä näistä uudet lempisukat tuli. Ainoa huono puoli tässä projektissa oli, että nyt haluan lisää tätä lankaa. Siitä pitäisi saada ainakin sormikkaat. Näistä sukista jääneet 23 g ei varmaan riitä niihin.

Ja nämä Clandestinet menee esittelyyn myös sukkasadon Heinälatoon.

lauantai 8. syyskuuta 2012

Paluu kirjoneuleen pariin

Helmi-maaliskuussa neuloin Heijastuksia sukat. Niissä sain tarpeekseni kirjoneuleesta ja päätin, etten vähään aikaan neulo kirjoneuletta. No nyt olin taas valmis kokeilemaan sitä. Syntyi Vellamot.

Tekoaika: 1-6.9.2012
Ohje: Ulla 3/09
Kenelle: minulle
Lanka: Teetee Pallas musta 66 g ja punakirjava 40 g
Puikot: 2.5
Koko: 39
Fiilis: Tuli paremat kuin odotin.

Pallasta sain joululahjaksi äidiltäni yhden kerän mustaa ja yhden punakirjavaa. Itselleen äiti oli ostanut samaa lankaa neuloakseen kirjoneulelapaset. Päätin melko pian joulun jälkeen, että sukista tulee Vellamot, mutta langan riittävyydestä en ollut varma. Siksi piti odottaa, että äiti saisi lapasensa valmiiksi, että saisin häneltä lisää lankaa jos omat keräni eivät riitä. Musta lanka loppuikin toisen sukan kantapään jälkeen, joten onneksi äidiltä jäi sitä yli reilusti. 

Sukat on aloitettu kärjestä ja kantapä on tiimalasi kantapää. Nämä valmistui aika nopeasti eikä kirjoneuleenkaan neulominen haitannut, kun tässä mallissa ei jäänyt kovin pitkiä langanjuoksuja ja sitä ei ollut sukissa edes kovin paljon. Ja raitojen väritystä oli kiva seurata. Punasävyinen lanka näyttää tosi kivalta raidoitettuna mustan kanssa, mutta varren kirjoneuleraidassa värin vaihtuminen hiukan sotkee kirjoneuletta. Kivat sukat näistä kuitenkin tuli. Ja sukkasato tilini on nyt avattu. Nämä sukat löytyy siis myös Heinäladosta. Ja seuraavat sukat on jo puikoilla.